Perinteisestä maalla asumisesta ja turvallisuudesta

Olen alun pitäen Helsingistä, enkä ole asunut maalla, mutta Savonlinnassa asuessa saa vaikutelman, ettei turvallinen maalla asuminen ylipäätään ole mahdollista, joten kirjaan tähän jotakin käsityksestäni siitä, miten perinteisesti on voitu asua maalla turvallisesti.
Maalla asuvat asuvat siellä ammattinsa tai elämäntapatoiveensa vuoksi. Se ei siis ole vain asuinpaikka vaan elämäntapa, katsantokanta, näkövinkkeli ja ajattelutapa sekä elämänviisauden tyyppi, jonka myös muut maalla asuvat tai siellä usein käyvät jakavat.
Kun pitkään asuu jossakin ja haluaa jatkossakin asua siellä ja elää toki hyvän elämän, niin miettii asioita laajemmin, niiden seurausten kannalta, mitä elämään vaikuttaa kuukausien ja muutamien vuosien kuluessa, jos teen noin, tai näin. Ja niitä näkemyksiä sitten fundeerataan naapurienkin ym tuttavien kanssa, jaetaan elämisentavan viisautta ja opitaan muilta, tutustutaan ja tullaan toimeen, jätetään tilaa muiden omille toiveille ja elämän vaatimuksille, joita toisilla on.
Eli jos joku menee maalle ja haluaisi jahdata jotakuta siellä tai sotkea elämäntavan arvoja ja taitotasoa, niin hänellä ei ole vastassaan vain yksi vanha kääkkä yksinään jossakin vaan yhteisö kaikkien jäseniensä viisauden tukemana, toive hyvästä tulevaisuudesta yhteisölle ja yhteisössä, toive elämänviisaudesta ja arkijärjestä, elämänmahdollisuuksien ylläpitämisestä.
Mutta sellainen yhtenäisyys kai edellyttää, että nuoret pääsevät muuttamaan kaupunkiin tai toiseen kylään aika lailla silloin, kun haluavat. Ja että puoliso etsitään rakkauden avulla ja elämällä viisaasti, tavalla joka on hyvä perusta tuleville vuosille, perheelle ja yhteisön elämälle, eikä juonin. Juonet usein laiminlyövät arvoja, joiden varaan hyvä elämän yhteisön alueella perustuu.