sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Savonlinnalaisesta taitotasosta

Savonlinnassa, kai osin siksi, että pääammattialat ja vetovoimatekijät ovat toiset kuin esim. pääkaupunkiseudulla, olen saanut vaikutelman, että palvelu- ja ruoka-aloilla sekö monet vanhukset ja osa muista savonlinnalaisista, jos vaikka tuo jonkin työpanoksen johonkin, niin se ei ole ihan vain tuo työtehtävä, vaan osaa monesti hjelppiä jostakinpulasta pois tai tuoda sitä toisenlaisten taitojen lisäarvoa, mitä mnatkailija lomalla kaipaa, kun vaitsee paikkakunnan, joka on erihenkinen kuin se, jolla asuu ja käy töissä tai opiskelee. Itse olen näistä oppinut lähinnä kahta taiteiden harrastamiseenpohjautuvaa taitoa:
Ongelmanratkaisuun saa tukea kiinnostuksesta taidemaalarin työhön, kun katsoo aihetta kuin maalari vaikkapa puun oksaa rakenteineen, tunnelmineen, paikkoineen maailmassa, ja miettii tunnelman aihepiirit kunnollisella objektiivisuudella läpi laajemman maailman kontekstissa vähän niin kuin kunnallispoliytiikan uutisia lukiessa.
Parempaan elämän sujuvuuteen ja parantamiseen on kai iloa siitä, jos on musiikin harrastaja ja hahmottaa miten itsellä tai toisella elämä soi, be ovat sujuvimpia uomia ja hyväätekevimpiä ja niitä myöten voi päästä parempaan elämään ja mm tervehtyä ja oppia taitoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti