Savonlinnassa fiksuja

Savonlinnan Nätkin kaupunginosassa asuessani on vaikuttanut siltä, että naapurit, jotka osa ovat vanhuksia, ovat olleet isokapasiteettisia, joilla on omaa osaamista paljon mutta myös kyllästyneisyyttä ja ovat siinä iässä, että etsivät parempaa elämänsisältöä, vaativampaa ja tenhoavampaa. Monesti on vaikuttanut siltä, että he seuraavat uutta vaativaa aihetta olemuksesta, elekielisestä kommunikaatiosta, elekielisestä sosiaalisuudesta yms ehkä sekunnin verran ja se jo on riittävän pitkä aika tajuta se, ottaa kantaa ja melkein kyllästyäkin.

Mitä savolaiset ovat

Katselin tässä viime sunnuntaina itsenäisyyspäivän paraatin alkua telkusta, kun hoksasin, etten enää ihmettele, miten savolaiset ovat sellaisia kuin ovat, vaan ymmärrän jo: savolainen on kuin vanha omaperäinen mies: höveli kahvipöydässä istuskelija, tarpeen tullen osaavainen pitkän elämänkokemuksensa varassa, asiat jotenkin sillä tavoin rätsähteleviä kuin oman osaamisensa varassa tehdessä eikä kaikista suurimmasta kirjoista luetusta viisaudesta mallia ottaessa, ikään kuin kotipiirin tasoa eikä koko yhteiskunnan ja sivistyksen onnistuneimpien helmien. Mutta jotenkin niin, että savolainen vastaa siis itseään vuosikymmeniä vanhempaa muualta Suomesta kotoisin olevaa.

Julkisuuden kiroista

Kullakin paikkakunnalla on pääammattialansa, joiden merkkihenkilöille se on luonnollinen paikka asua, jolloin toki käy niin, että moni osaa heidän luokseen. Se on kenties kivaa ensi vuosina, mutta sitten jos samanlaisia ummikkoja ravaa ovella vuosikymmenet sen jälkeen, kun itse jo vaihtoi johonkin ihan muuhun, niin kai se on kestämätöntä, mikä voi olla syy siihen, että Savonlinnassa asuessa saa vaikutelman, että täällä on murhia, joihin tulee käsittämätön määrä aina vain uusia ihmisiä uhreiksi tai sitten kylään ihan vain yhdeksi kertaa, mutta jotenkin pääkaupunkiseutulainen sosiaalinen  silmäni sanoisi, ettei näin tummalla ja näin aitoa näyttämättömällä lätsissosiaalisuudella olla ilman suurta vaaraa. Mutta niin, jos joku vaikka lauloi nuoruudessaan, kun ei vielä ollut perhettä, tosi kauniin rakkauslaulun, joka jäi ikivihreäksi soimaan radiossa, niin millaista menoa sitten on joutunut kestämään vuosikymmenet?! Kotirauhan häiritsemättömyys arvona olisi kai erityisen olennaista muista kaikkien julkisuudesta tuttujen henkilöiden kohdalta. Periaatteessa se, joka etsii jotakin kuuluisuutta, ei etsi tätä vaan olisi tyytyväinen saman alan innokkaaseen harrastajaseuraan. Eli jos ulkonäkö ei ole enää sama kuin nuoruusvuosina, niin riittäisi pitkälle, ettei käytä ihan samaa nimeä ja ettei mainitse harrastuksekseen kyseistä aihepiiriä, ammattialaa tai henkilöitä vaan jotakin muuta, minkä kanssa haluaa vielä olla tekemisissä, esim. muusikko musiikinharrastajana tai solistin sijasta jonkin ei-tunnetun bändin rivijäsenenä. Niin sitten jos olisi niitä, jotka oikeasdti vielä harrastavat noita ihania ikivihreitä sävelmiä, niin heidän joukkoonsa eikä artistin kuuluisivat vuosien takaisten saavutusten ihailijat.