perjantai 18. toukokuuta 2018

Mökkeilyn mainostaminen ja ongelmat

Savonlinnassa asuessani olen saanut vaikutelman, että on iltaisin ja öisin turvatonta, paljon murhia. Samalla on tullut vaikutelma, ettäniitä on ulkomailla kenties vieläkin enemmän ja ettäniitä on ainakin jonkin verran myös muualla Suomnessa mutten tiedä, paljonko. Se on ongelma mm mökkeilylle ja muille haaveille. Ongelma kai syntyy, kun niitä mainostetaan, että tässäpä olisi hieno, mikä glamour tai mitä ikinä viihtyvyyttä tms. Niin siihen sitten nappaa joku, joka ei oikein tiedä, mitä hakee, joku liian etäältä tuosta elämänpiiristä tai liian nuori, joka ei ole vielä löytänyt itseelleen sopivaan elämään. Ja niin hän yrittää löytää onnea, menestystä yms noista mainostetuista valinnoista kuin ainakin hiukan vääränlaisen paikkakunnan kaupan tuotteista, jotka on toisenlaisille ihmisille suunnattu. Jos sillä tavoin itsestään eksyen yrittää löytää onnea, niin se ei oikein onnistu ja kolo onnessa tulee ehkä paikattua ruualla ym löhöämisellä, jolloin elämäntaidot heikkenevät, liikkumavara heikkenee ja niin alkaa helposti pänniä, kun ei jaksa kantaa muiden ja ympäristöolojen tuomia rasituksia. Kun montaa pännii, niin alkaa murhakierre helposti. Ja niin on kai monessa maassa käynyt. Siksi olisi tärkeää löytää oma tie, ensin kai omanlaisiaan harrastuksia, jotka eivät ole näyuteltyjä tai edustamista tms itsestään vieraantunutta vaan positiivista tekemistä ihan vain tekemisen itsensä vuoksi, viihtymisen vuoksi ja siksi, että se on henkireikä itselle. Vastaavasti oppii löytämään ajan myötä muuta itselleen sopivaa ja itselle sopivat paikkakunnat olsivat niistä yksi. Joskus kivoja täkyjä on muualla kuin omalla haavepaikkakunnalla, ja silloin kai olisi tärkeää, että nuo muut paikkakunnat jotenkin informoicsivat, miten sellaisia hyviä asioita voi rakentaa muuallekin. Tarvittaisiin siis kai onnistuneen mökkeilyn elementtejä mm ulkomaiden tarpeisiin, mm seuduille, joissa vastaavaa traditiota ei ole tai se ei toimi. Mutta eri seuduille, seri maille on tyypillistä, että niissä toivotaan eri asioita, on eri arvot ja eri tyypin sosiaalisuus, eri tapa olla yhteiskunnan jäsen, eri ulkomaansuhteet ja eri taitotaso yleinen. Siksi kai sen, mitä neuvotaan, ei kuuluis olla kokoaniskonsepti vaan yksittäisiä hyviä pulia, joita voi siihan tapaan rakentaa luultavasti juuri noihin ulkomaihin. mutta onko siellä kysyntää samaan vai niiden vastakohtaan, johonkin niidenkilpailijaan tai jopa suomalaisvastaisuuteen ja suomalaisuuden kimppuun hyökkäämiseen - jolloin kai ohjeiden pitäisi olla mainosmaisia eikä ihan tuon eri ulkomaan tyyppisiä muttei kuitenkaan ihan matkailumainoksiakaan. Hyvä tapa järjestää välit on "Elä ja anna toisten elää" eli elämänmyönteisen itsekäs saa olla, niin yksilö kuin ryhmäkin, iin tutut kuin kaukaisemmatkin, mutteivät puuttua toisten elämään muuten kuin reilusti, ja tämä siis pelisääntönä. Silloin kullakin on oma elintila ja omat piirit eivätkä erihenkiset porukat sotkeennu, kilpaile samoista vaan eläv'ät erillään. Olennaista on myös aihepiirien taju: eri haaveammatit ovat kuin omat maailmansa, toisistaan erilliset, omanlaisensa elämän ja näkökulman täyttämät, omien arvojewnsa mukaan pyörivät, toki yhteiskuntakelpoisuuden yhteen socittamat.



tiistai 15. toukokuuta 2018

Elämänmyönteisen itsekäs saa olla, muttei puuttua toisten elämään muuten kuin reilusti

Tää on kyl, mikä Savonlinnasta juuri puuttuu, pääkaupunkiseutulaista ja tyypillistä suomalaista osaamista, joka ratkaisee tyypillisesti lähes kaikki ongelmat ja tervehenklisyys loput, joten lisään sen tähän. Elämänmyönteisen itsekäs tarkoittaa siis myös tilaa omille projekteille noissa samoissa rajoissa. Suomalainen on paljon ajatteleva, joten ajatellut linjaukset sopivat mukaan myös, mutta pelisääntö on sama.

""Elä ja anna toisten elää!" = "Tilaa onnelle!"; TÄRKEÄ oppia kaikissa maissa
Tämä käyttäytymisen ohjenuora, yhteiskunnan pelisääntö tarkoittaa jotakuinkin, että elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua muiden elämään - muuten kuin reilusti estääkseen näitä puuttumasta muiden elämään epäreilusti.

Tämä sanonta ei ole kirjaimellinen eikä liity väkivallattomuuteen tai pasifismiin tai luovuttamiseen, vaan elelemiseen, hyvään tahtoon ja oikeudenmukaisuuteen. Parempi sanonta tähän tarkoitukseen olisi vaikka "Tilaa onnelle!". Ideana on, että saa elellä vapaasti elämänmyönteisesti, muttei tuhota toisten onnea, jolleivät nämä ole epäreilun pahaatekeviä. Oikeudenmukaisuus on tämän säännön sisältö, eli se sallii mm. puolustussodat ja moraaliset sodat ym. oikeudenmukaisuuden väkivaltaisenkin puolustamisen. Mutta yleensä tämä sääntö tekee yhteisen edun ymmärrettäväksi kenelle hyvänsä ja siistii siten kaikkien käytöksen lähes täysin moraaliseksi. Tai siis käytös ei paljoakaan muutu, mutta kunkin tekojen vaikutusalueet rajataan niin, että eläm'änmyönteiset vaikuttavat laajalti, jotta monet pääsevät niiden hedelmistä nauttimaan rasittamatta niiden tarjoajaa, ja ikävän epäreilun pahat teot rajataan vaikuttamaan vain tekijäänsä ja muihin samanmoisiin siis yhtä pahoisin tai pahempiin. Eli saat elellä vapaasti elämänmyönteisesti omien reilujen toiveidesi mukaan kunhan annat saman tilan kaikille muille.
Jos koko ohje/sääntö tuntuu hankalalta kerralla alkaa noudattaa, kannattaa sinun ja tuttaviesi varmaan opetella se taitona, tapana, jolla arjen sosiaaliset suhteet saa osa-aikaisesti mukavasti sujumaan, mutta jota ei tarvitse käyttää koko aikaa.
Tämä sääntö edellyttää kaukonäköisyyttä siinä, miten reagoidaan huijaamisyrityksiin ja juoniin ym, eli kaikki pitäisi arvioida kokonaisvaikutuksensa mukaan siltä kannalta, mitä ne onnistuessaan vaikuttaisivat "Elele ja anna toisten elellä!"_säännön kannalta arvioiden, ja reagoida sitten jo ihan heti alkuun sen mukaan, mikä moraalisimman lopputuloksen käytännössä tuo. Eli jos joku juonii, niin pitäisi tuumia "No, nyt hän huijaa, ei tartte eikä saa lähteä hänen juttuihinsa mukaan." ja luotettava sitten niihin, jotka kyllin rehtejä ovat ja mikä muuten vain on varmaa tietoa. Eli ikäviin tekoihin vain jätetään osallistumatta, eikä ikäviä aikeita useinkaan rangaista vaan vain estetään niitä vaikuttamasta, niin kuin "Tilaa onnelle!"-sääntö kehottaa tekemään. Näin ei tarvita sotilaan tai poliisin taitoja, jotta saisi yhteiselon sujumaan ihan hyvin. Hankala ihminen saa usein vastaansa huonompia elinoloja, epämukavampia kuin muut, ja vaihtaa siksi maisemaa: koska hän ei antanut omasta puolestaan elintilaa muille, niin kuin sääntö edellyttäisi, niin hän ei myöskään itse saanut muilta yhtä laveaa elintilaa kuin muut. Tämä pieni rangaistus tulee siis porukan taholta eikä erityisesti uhrilta, ja sen syynä on usein pottuntuneisuus ja vastuun kantaminen porukan tulevaisuudesta, mitä pidetään erityisen toivottavana ominaisuutena kaikilla.

Eli koko juttu toimii kaikkien kesken samaan tapaan kuin perheenjäsenten tai ystävien välinen kommunikaatio siitä, mitä kukin haluaisi tehdä: kukin saa vapaasti itse valita ja ongelmakohdat selvitetään oikeudenmukaisuuden mukaan. Kaikki asiat saa itse varmistaa, myös hyvien tuttujen välillä. Esim. koirani ei halua urheilla ja minä haluan, joten joudumme aina varomaan tuota toisen mieltymystä, vaikka välit ovat ystävälliset. Ratkaisuna tottakai, että käydään lyhyellä lenkillä koiran kanssa ja lisäksi liikun muuten.
Ja on tottakai otettava täydesti huomioon se, etteivät kaikki läheisetkään ole luotettavia tai ymmärtäväisiä, joten päätöksen saa tehdä aina itse. Etäisempien tuttavien kanssa tämä piirre korostuu: usein ei yritetäkään suoralta kädeltä asioihin puuttumalla auttaa vaan vain kerrotaan hyvistä vaihtoehdoista ja omista elämän ongelmien ratkaisuista, elämänviisaudesta, vähän vain jeesataan niin kuin kanssakulkijaa sopii auttaa, mutta ymmärretään erilaisuus ja oman itsenäisyyden tarve autettavallakin.
Perusperiaate on aina sama: elelen ja annan toisten elellä. Yleensä, kun ehdottaa toisille ratkaisuja, nämä tsekkaavat ensisijaisesti, jättävätkö ratkaisut heille itselleen elintilaa. Siksi tällainen "Elelen ja annan toisten elellä" on hyvän ratkaisun perustyyppi. Useimmiten hankalatkin kontaktit, niin ihmisiin kuin ryhmiinkin ja kansoihin (kansojen välisiin suhteisiin hyvä ohje!), saa hyvin sujuvalle tolalle, kun miettii kaiken heidän kannaltaan ja juttelee siitä, mikä heille olisi edullisinta (muu maailma huomioonottaen!), ja auttaa sitten omasta puolestaan järjestämään niin, muttei kaikkea heidän vuokseen tehden vaan oma elämä etusijalla. Tämä "Elä ja anna toisten elää"-ohje on paras ratkaisu siihenkin: kaikki hyvä ja siis hyödyllinen käytetään täydesti hyväksi ja ikävät vaikutukset vain rajataan pois vaikuttamasta tarvitsematta siihen kompastua tai uhrata isommalti voimia. Niinpä Suomella on yleensä harvinaisen ongelmattomat välit ulkomaihin, esim. paljon helpommat kuin Ruotsilla tai kai isoilla maillakaan, joiden asioihin monet haluavat puuttua ja joilta puuttuu tämä sääntö "Elä ja anna toisten elää!".
Mitkaan ihmissuhteet eivat tee poikkeusta tahan saantoon, ei esim. ystavyys, vihollisuus, aiti-lapsi-suhde, seurustelu, valinpitamattomyys, halveksunta, rakkaus jne. vaan aina sama saanto kaikessa. Pitkalti on niin, ettei muita saantoja sitten olekaan.

Kats myös http://yksinaisille.blogspot.fi/2012/03/build-perfect-relationship.html

Yksi mahdollinen muotoilu tälle säännölle olisi kai "Itsekäs saa olla, muttei puuttua toisten elämään (muuten kuin reilusti epäreilua puuttumista estääkseen)".

 * * *

Sosiaalisten ongelmien ja yhteisön ongelmien ratkaisemisesta "Elä ja anna toisten elää säännöllä"
"Elä ja anna toisten elää" katsotaan yhteiskunnan tärkeimmäksi pelisäännöksi oikeudenmukaisuuden, vastuuntunnon, terveen järjen, kokonaiskuvallisuuden ja tervehenkisyyden ohella. Se on siis sääntöjen, lakien, ja aseman oikeutus siltä osin kuin ne ovat "Elä ja anna toisten elää"-säännön mukaisia ja toisaalta se kertoo, etteivät nämä muilta osin ole oikeutettuja, eivät ansaitse yhteisön hyväksyntää, eivät tuo oikeutusta esim. toimia virassa sääntöä vastaan rikkovin tavoin. Yhteisön tervehenkinen meininki katsotaan ylemmässä asemassa olevaksi sääntöä rikkoviin asemaansa väärinkäyttäviin nähden. Tätä sääntöä vastaan rikkovia pidetään lyhytnäköisinä, yhteisölle epäedullisina, huonoja elämänoloja tuovina, taloudellisesti pitkällä aikavälillä ja elinolot huomioonottaen epäviisaina, koska aiheuttavat isoja vahinkoja tavoitellessaan yksittäisessä asiassa lyhyen aikavälin taloudellista hyötyä. Yksilö luonnostaan valitsee paremman vaihtoehdon, joka ei vaadi häneltä melkein mitään, jotain tavallista vain, ja joka tuo hyvät elinolot ja monenlaisen yhteisön toimivuuden edut. Niinpä kysymys ei ole, liittoudutko rikkomuksen tekijän kanssa vai uhrin vaan kannatatko hyviä elinoloja viisaalla taktiikalla yhteisön toiminnan kivasti rullatessa ja jättäessä paljon vapautta vai jotakin, mikä tuhoaa nämä itseltäsi ja keittää sopan, josta ei pääse kuin taas samaan sääntöön turvaamalla. Rikkomuksen tekijä siis putoaa hierargiassa ja hänen tekojensa vaikutukset jäävät heikoiksi, kun taas ok tavalla toimivilla on yhteisön tuki puolellaan ja kukin saa vapaasti elää omaa elämäänsä muiden häiritsemättä, sovussa ympäröivän maailman kanssa, yhteisön järjestelyjen tukemana muttei niiden varjolla tehtyjen rikkomusten uhrina. Yleensä suomalainen kulttuuri ei luokittele yksilöitä ihan isoon tai ihan pieneen asemaan vaan "Elä ja anna toisten elää" ohjeen mukaiset puolet ja teot isoon asemaan tai siis sallituiksi ja vallitseviksi ja tuota sääntöä vastaan rikkovat puolet yhteisön yhteisvoimin pois vaikuttamasta muihin kuin rikkojaan itseensä.Näin ongelmat ikään kuin haihtuvat pois, koska niille on epäsuotuisat olot, vaikka ihmiset ovat aika lailla entisenlaisia.

Jos "Elä ja anna toisten elää!"-ohje on sinulle uusi ja et oikein tiedä. ottaako sitä käyttöön vai ei ja miten ottaa se käyttöön, niin kokeile mielikuvituksessasi, miten asiat menisivät, jos noudattaisit tätä ohjetta, niin näet sen hyödyt ajatuksissasi ja opit, millaisia ratkaisuja se tarkoittaisi käytännössä, ja voit verrata aiempaan.

Toimii hyvin esim. kolmiodraamoissa ja mietittäessä vastuita vanhan heilan lapsista yms tavallaan sivuhenkilöistä(?), joihin vaikutus on suuri.

tämä sääntö pätee myös hoitotyössä: potilaiden ym asikkaiden olisi annettava itse päättää, tarvitsevatko hoitoa vai eivät, haluavatko sitä, ja annettava heidän myös päättää hoidpostaan, että mitä saa tehdä ja mitä ei ja mitkä valinnat tehdään. Sillä ei ole tarkoitus hoitotyön varjolla tehdä pahaa. "Elä ja anna toisten elää"-sääntö vaatii tuekseen myös kyllin hyvän ymmärryksen, kyllin hyvän moraalin ja rehellisyyden siinä, mikä on vale, tottumus ja miten epäluotettavia jotkut oelttamukset ovat ja mikä on paha tek ja mikä ei, missä valmistellaan pahoja tekoja tai vallan riistoa.

 En oikein tiedä, mihin tämä kuuluisi, mutta laitan se tähän kun tämän sortin sallivaisuus on "Elä ja anna toisten elää"-säännön vallitessa ongelmatonta, haittaamatonta. Kokemukseni mukaan ehkä kolmanneksella aikuisista suomalaisista on kulloinkin, kenellä milloinkin, ulkomaalai nen heila vaikkapa sähköpostituttu, jokin kulttuuri tai laulaja, joku sellainen, minkä voi siinä ohessa pitää ja mistä ei ole haittaa vaan hyötyä vaan kun yksilö saa itse päättää millaisen elämän haluaa, mistä on harrastunut ja mitä taitoja ja lahjakkuuksia vaalii, minkä tyypin sosiaalisuudesta pitää, vähän niin kuin harrasteen kuukaudeksi tai pariksi, tai ruokalassa että otanpa tähän lisäksi kermamarengin, kun satun siitä nyt pitämään, ei se elämääni tai parisuhdettani puolisooni mitenkään haittaa, saanpahan vain vähän omaa vapautta, pääsen tuulettumaan, saan seurata mielitekojani harmittomalla tavalla ja niin olen hyväntuulisempi, vapaampi, jaksavaisempi ja parempaa seuraa tavalliselle ympäristölleni.





Kaartaen juokseva hevonen, vapaan tunteidenmukaisen elämän malliksi, hevosaiheinen neulekuvio
( http://parantamisesta3.blogspot.fi/2017/02/kivut-saryt-ja-hevosneulekuvio.html )"


keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Lastulintu, aika turvallinen tekotapa

"

Lastulinnusta

Lainasin kirjastosta Joel Nokelaisen kirjan Opi vuolemaan, ja siinä on mm lastulintujen tekemisestä. En ole vielä sinne asti kerennyt, lastulintujen kuvia vain katsellut, mutta pitihän tuota kokeilla. Kirja tuntuu samalla neuvovan poikia armeijataidoissa niin, että yritin olla varovainen ja tehdä oman versioni enkä kopioida ihan tarkkaan. Eli pitihän tuota lastulintua kokeilla. Naiset ovat yleensä kätev'mpiä kuin miehet, joten kirjoitan tähän jotakin lastulintuyritelmästäni.

Pää on lastulinnulla ylempänä kuin kroppa ja vuollaan ensin. Jätin kylkeen puupalan lohkaisun jäljet siistimättä kun se oli ihan tyylikäs, puutyömäinen. Linnun kroppa kapenee takana kohti siipiä ja pyrstöä, joten kavennus, josta lastusiivet ja -pyrstö levittää, tehdään linnuntunnelmaiseen kohtaa viistosti.
Pyrstössä ja siivissä tulisi olla kuviointi ennen lastijen vuolemista, muttatämä on eka yritelmäni, joten ihan vain kokeilin lastujen tekoa. Siinä hankaluutena on, ett' vuollaan itseen päin, mikä tuo onnettomuusvaaran. Mutta samoin kuin ruokaa laittaessa, kun pilkkoo jotakin, niin veistä voi liikuttaa myös vain vähän matkaa kerrallaan niin, ettei yritäkään voimalla pitkää matkaa, niin, ettei veitsi voi osua sormeen. Lastun sain vuoltua kun ensin puupalan päästä (siivet olisivat lyhyemmät kuin pyrstö, mutta ne on kai lastuina helpompi katkoa) kuin lehteä plaraamalla valitsi ohuen mutta ehjänä pysyvän paksuuden ja vähän tein lovea alkuun. Sitten vuoron perään liu'utin puukkoa raossa ja vuolin hiukan ja välissä käänsin puukkoa sivusuunnassa kallelleen niin, että se aukaisi lastua etäämmäs emopuusta, ikään kuin ratkesi, ja sitten taas vuolua hiukan, ettenkin, jos lastu oli jäänyt kapeammaksi kuin koko leveys. Luulen, että osa jujusta on, että lastut ovat ainakin aloittelijalla, siis koko lintukin, kapea niin, että on helmpimpi vuolla. Mutta tuossa on nyt vasta eka lastu. Tarttisi kokeilla paria muuta siihen viereen ja sitten kai tehdäö siipien kuviointi, jos onnistuu, mutta ekakertalaisella tai kömpelöllä ei aina onnistu.
En ole tuota lintua tuon pidemmälle tehnyt, enkä tiedä,onnistunkokaan. Mutta ajattelin kokeilla alkuillasta tai iltapäivällä, kun aurinko paistaa, niin on helpompi tehdä tarkkaan, hyvä mieli ja seesteiustä tyyntä, jaksavaisuuden puolesta hyvä työaika niin kuin vaikka klo 10, 14.30, 17 tai 18.30.  Kun on tarkasta työstä kysymys, niin se kysyy huomiota vähän samaan tapoaan kuin musiikki, joka soi radiossa: ytunnelmatajulla havaitaan, mikäö meininki ja se määrää nyanssit: jollei jokin ole hyvä, niin valitsee muunnelman, joka olisi juuri sopiva, ja hetken sitten sen mukaan, yleensä kai samalla tekotuokiolla sopivan meiningin tai venttaa aamuun, kun on virkein ehein jaksavaisin mielin. Kun on tarkaan vuoltava,niin jollei suju, vaikkapa takeltelee tai tuntuu vaikeammalt akuin alunperin, niin tarttee huomata,e ttä on huono hetki tai huono lähestymistapa, jota huono hetki usein tuottaa, ja niin tarttee aloittaa puhtaalta pöydältä hetkeä myöhemmin tai muulloin ihan levänneenä ja kiinnostuneena aiheesta, aiheeseen virittäytyneenä niin on taitokin helpompi. Jossujuu hyvin, on hyvä lämmin tekemisen tunnelma kuin vaikka aamupäivällä aurinkoisena päivänä, niin sellaisesta on hyvä ottaa mallia, tehdä siitä yksi taitonsa elementeistä. Mutta sellaista tuokiota ei saa kuluttaa kokonaan loppuun niin, että alkaa takellella ja viimeiseksi mielikuvaksi & tottumukseksi jää epäonnistuminen, vaan taidosta otetaan mallia, kun on hetken tauko hyvin sujuvassa tekemisessä tai kun tulee tehdessä miettineeksi, että nyt sujuu hyvin, siis esim. vaikka vie pöydälle jotakin tai käväisee huoneen toisella puolen tai pitää huokaustaukoa ihastellen työtään.
Siipien levittämiseen tarvitaan siis se, että siivet ja pyrstö pysyvät auki levitettyinä, mistä syystä niissä on oltava anakin ykis lovi.Lovet tulevat vai kaikkien lastujen reunouihin kerralla, eli siiven lovi on pyrstön tyvilovi, mutta kaari on erisuuruinen. Kaaresta tulee leveä'mpi, jos lovi on aika tyvellä, mikä sopii lyhyisiin siipiin,ja pyrstö kai myös vastaavasti levitetään kauemmalla muttei kovin kaukaisella lovellaan, jonka kohdalle kenties on hyvä lopettaa siippien lastut työtä viimeistellessä. astuja joutuu taivuttamaan vain viereisen lastun viereen, loveen sovittaekseen, ei siis niin sivulle, kuin mitä se kohta siivestä on. Kenties olisi hyvä sitä ennen kastella lintu.
Lovien paikat pitäisi kai valita katsellen valmiin lastulinnun kuvaa ja verraten siihen: siivet musiikkimaisen suojaavat ja tunnelmallisen tyytyväiset tyyliltään japyrstö tunteikas ja näyttävä kenties kuin metsolla. Eli jos jokin kohta tuo mieleen tuollaisen tunnelman, niin tekee loven sellaisen ja siihen kohtaan, mistä syntyy tuo hieno kiehtova tunnelma muttei kai kovin syvää lovea, jottei lastu katkea siitä. Ainakin pyrstön tyvi oli hyvä vuolla monella aralle puukon käpertyvällä lastulla eikä heti syvää, milloin lastut voisivat leikkautua irti ylimääräisen viillon syvyyden kohdalta ja voima ei riittää. Kirjan kuvissa lastulintu oli kovin pieni vuolijan käsiin verrattuna.
Ekaa siipilastua vuollessani oli lastu kuiva ja kai vähän liian paksu,rätsähdellen taittuvainen. Kostea puu olisi kai sitkaampaa ja helpompaa vuolla, ei rätsähtelisi rikki. Kai siitä saisi ohuemmat ja paremmat lastut. Mutta puu ei saisi olla niin märkää, että kastelee käsien ihon pehmeäksi, joten puu saisi olla pinnalta kuivahtanut. Riittääköhän, jos kastelen muutamaan kertaan ja annan sitten puun olla rauhassa?
Kastelin siis linnun muutamaan kertaan toivoen sen puun kostuvan, kun se on kumminkin aika ohut pupala. Sitten annoin sen kuivua pinnalta joka puolelta, jotteivät käteni olisi vaarassa.
Sitten vuolin pyrstön. Toka lastu lähti irti loppupäästä ja olikohan neljäs, kun puun syyt tuntuivat olevan siullä tavoin vinossa vuolusuuntaani nähden, mutta aika lailla samat kuitenkin. Loppu sujui aika lailla ongelmitta. Hyvä tekniikka oli vuolla pieni lovi päähän, kääntää puukon reunalla lastua vähän ylöspäin ja ujuttaa puukko koko lastun leveydeltä rakoon, ottaen silloin lastun leveyden erityisesti huomioon. Sitten vuoroin käänsin lastua vähän ylemmäs ja ujutin puukkoa raossa pidemmälle, vuollen hiukan, jos jostakin jäi kapeaksi tai ensimmäiset joltain osilta vuolematta, siis lastu kapeammaksi. Koska puun syyt olivat samansuuntaiset, ratkesi lastu itsestään usemman sentin matkalta ja paksuus niin ikään pysyi itsestään samana. Mutta hiukan vinoon lastut tulivat, toinen reuna ylempänä. Viimeisen lastun vuolin uhuemmaksi alapuolelta kuin se olisi ollut isompikin puupala.
Sitten laitoin lastulinnun likoamaan siipien ja PYRSTÖN TAIVUTTELUA VARTEN. vAIKKA KYLLÄ KUN TÄMÄ ON EKA LASTULINTUNI, NIIN EHKÄ ON PAREMPI, ETTÄ SILLÄ' ON PELKKÄ PYRSTÖ, KUN LASTUJA OSA MENI KHUKKAAN. pUULAJI ON JOKIN PUUTARHAPÖYTÄÄN KÄYTETTY ULKOMAINEN, AIKA PEHMEÄ JA RASKAS, KENTIES KÄSITELTY MUTTA KOKONAAN SAMAA VÄRIÄ.


Tarkemmin ajateltuna lastusulat varmaankin taipuvat parhaiten ohuimmalta kohdaltaan eli linnun pyrstöloven kohdalta ne pitäisi koko loven matkalta ratkoa auki ja ilmavasti vielä, jotta väliin pääsee vettä ja sulka taipumaan, eikä vain raon puoliväliin asti kuten nyt. Ja raon tulisi olla kannas eikä lovi, luulen vain. Lintu on likoamassa ja jatkon kanssa tulisi olla tarkka ja nyt tunnen itseni kömpelöksi, joten lintu saa odottaa.
Katselin mäntyrimaa, joka minulla sattuu olemaan, kyllä se vaikutti ainakin yhtä huokoiselta, tekisi mieli yrittää siitä toista lintua, mutta ehken tokalla yrittämällä tsemppaa yhtä hyvin.

Pyrstön levittäminen ei ole ainakaan vielä onnistunut. Liotin lintua ja sitten annoin kuvua vähän. Ratkoin lastuja puukolla pidemmälle ja ohensin alinta lastua, joka oli paksu. Sitten liotin taas kuumassa hanavedessä. Lastut taipuivat sivulle ihan lionneina hyvin tai kohtalaisesti, etenkin, jos taivutti viereisiä samalla. Mutta niitä ei saanut viereisten loviin kiinni, jos ne(alin) olivat paksuja tai jos ne olivat märkiä. Eli ensin viuhkaksi ja sitten kuivuneena lovien avulla muotoonsa. paitsi, että tässä lovet ovat liian pienet, eivät pysy kiinni viereisen lovessa kuin pari kolme kerrallaan vaan. Pyrstössä tässä olisi ollut 9 tai 10 sulkaa ja siivissä 5.tai 6.
Liotin lintua lisää ja yritin saada siivel tyvempänä olevista lovista vierekkäin viuhkaksi, mutta eiväthän ne pysyneet. Ja niin luovutin ja laitoin sillekohden langan ja tuumin, että saa luvan olla valmis. Seuraavan kerran sitten voi yrittää tehdä leveämpiä lastuja ja leveämpiäkoloja niihin.
Minulla oli useampialankoja, punaisen sävyjäkin, ja niin valitsin sellaisen, jonka kanssa puulintu on kivan näköinen.

* * *

9.5.2018

Kokeilen tehdä toisen lastulinnun, että josko vaikka pyrstöstä saisi leveämmän, koristellun ja lovien avulla viuhkana pysyvän. Tein linnun mäntyriman pätkästä, ehkä kaksi kertaa eilistä puupalaa leveämmästä. Yritin tehdä lintua lintuja ajatellen,, jotta tulisi linnun näköä siihen, mutta tosi sitten tuli tiaisten näköä ja aika pullea. Syyt olivat puussa hiukan viistoon, joten ekapuolen tusinaa lastua katkesivat, aina vain lähempänä lintua. samoin paeri ohuempaa lastua välistä katkesi, mutta sain siis 11-lastuisen pyrstön linnulle. Nyt se on likoamassa.
Pyrstölastujen lovet vuolin vasta, kun olin tehnyt lastut. Puristin lastut tiukasti kimpuksi ja vuolin. Sitten laitoin kuumaan hanaveteen likoamaan ja vaihdoin veden silloin tällöin kuumaan. Nyt saa pyrstön levitettyä niin, että keskilovet pitävät sen viuhkana, mutta vielä kokeilisin, saisinko sen tyveä lähimmistä lovista viuhkaksi, mutta siihen eivät lastut ainakaan vielä taivu, joten lintu on taas likoamassa.
Pitäisi kai vastaisuudessa vuolla/lohkoa keskimmäiset lastut hiukan vankemmiksi ja reunat ohuiksi.
Lastut eivät tapiuneet lkaajemmalle, kun reunimmaisen lastun reuna otti kiinni linnun perään. Tarttisi sulan lähteä ohuempana, jos haluaa taivuttaa niitä laajaksi kaareksi. Nyt olisin kai joutunut karsimaan osan lastuista pois, eikä tehnyt sitä mieli tehdä, niin jäi sitten tällaiseksi, onpahan tavallaan onnistunut, vaikka mielestäni olisi ollut kauniimpaa, jos sulat olisivat olleet enemmän erillään ja laajemmassa kaaressa.

Linnun kropan tulisi kai olla lintuklishee,niin se olisi kivan näköinen. Usein myös muilta mallia ottamalla, esim. kurssilla tai tutulta matkimalla tulee kivasti jotakin ymmärrettyä lisää omaan näkemykseen. Joel Nokelaisen kirjassa lastulinnuilla oli selkeä nokka, rintakehä nousi viistosti eikä melkein kohtisuoraan kuten tässä tokassa lastulinnussani, ja päälaki oli korkeammalla kuin selkä. Mieleen kai olisi hyvä tulla, että "lintu!" ja ehkä "puulintu".
Kovaan puuhun on vaikeaa saada hahmoa, jos on aloittelija kuvanveiston tapaisissa edesottamuksissa. Sen sijaan hiukan kosteampi tai jo alun perin sopivan kokoinen, kenties pieni ja aika ohut, puupala on helpompi veistää muotoonsa ihan samaan tapaan kuin piirtäminen kävi koulun kuvaamataidon tunnilla.
Jos etsit tunnelmaa, niin veistäessä löytyy khunkin kohtaan aina sitä sun tätä tunnelmaa puukon jäljiltä, joten poimi niistä. Lisäksi työhön tulee veistohetken viimeisimpien vahvojen vaikutteiden, siis lähiunnä tekemistä, kiinnostuksenkohteiden ja mielessä pyörivien asioiuden tunnelmaa. Itse katsoin ekaa lintua ennen tuota kirjaa Opi vuolemaan, ja siitä sain idean puulinnusta. Lisäksi netissä www.youtube.com'issa varmaankin olisi puutyö yms aiheisia videioita, mikä nyt vänkää ja kiehtovaa on. Musiikista, josta pidät, voisi myös olla iloa tähän, kai. Puulinnulle sopisi kai olla puutyöhenkinen, puutyön tenhoa, mitä ainakin tuossa Nokelaisen kirjassa oli, ja samalla muistutus onnettomuusvaarasta.

* * *

10.5.2018   Kolmas lastulintuyritelmäni epäonnistui. Ajattelin tehdä samasta mäntyrimasta leveitä lastuja ja koska pyrstö näkyy tulevan jonkin verran vinoon, lastu lastun päällä, niin linnunkin vinoon. Mutta lintu tuli väärään kulmaan vinoon. Sen sentään tajurin, ettei lintu saa olla leveä taireunimmaiset lastut törmäävät siihen. Ja lastujen tyveen tarttee tehdä kannas, luulen, eikä vain lovi. Mutta tein kumminkin lastuja mutten kai ollut kostuttanut puuta kyllin hyvin,kun se halkeili keskimmäisten lastujen keskeltä ja meni jotenkin jäykästi räts.
Mutta otin pari kuvaa kumminkin:
aloitus pehmeään puuhun puukko vinottain ja siitä varovasti painamalla ja puukon syrvällä puuta avaamalla milli milliltä koko lastun leveydelle 
ja sitten tavalliseen tapaan vuorin liikuttaen puukkoa ja vuorin avaten väliä suuremmaksi. Näköjään kuiva puu avautuu pitkältä matkalta suorana mutta menee rikki helposti, kun taas kostea avautuu vain sentin tai millejä tms. Jos joskus ei etene, niin millinkin rakoon puukkoa liu'uttamalla ja taas avaamalla pääsee eteenpäin. Mutta tänään siis mokasin.
 Ohut lastu avautuu usein vain hiukan ja kaareutuu samalla kuprulle, jolloin se usein pian katkeaa.

Kuvanveistosta tuli tänään mieleeni, että joskus näin Itä-Savo-lehdessä, joka on tuntunut osaavan opettaa taiteita, kuvan patsaasta, jonka tekijä näkyi eläytyneen kuin liikuntaharrastuksessa minä joskus, että tässä on se ja se kehonosa, millaista on elää sen kannalta, millainen se elämänalue, näkökulma on kokemuksellisesti, upota siihen elämän virtaan ja nähdä se myöskolmiulotteisena hahmona. Samaan tapaan voisi kai veistää montaa mieleenpainuvaa asiaa, näkymää, hetkeä omassa elämänpiirissä, ja toisaalta myös tätä lastulinnun kropan hahmoa, sen viehätystä ja tenhoa.
Puutöissä on näyttänyt olevan mahdollista ottaa mallia taitavimmista ja ammattilaisistakin, meiningin siitä kräsimättä. Kai on puuha niin liikunnallista, arkijärkistä, käytännönlähiestä ja jopa elämänviisasta. Mutta kuvataiteissa ei voi ottaa ollenkaan mallia ammattimaalareista tms, sillä maalaaminen jotenkin kuluttaa loppuun aiheen tekijän muistista ja tarvittaisiin ammattimaisen tai amatöörimäisen tekemisen sijasta muuta elämää pursuva elämäntapa, jota maalaaminen, kuvanveisto tms pysyisi tervehenkisenä, jotta sillä olisi sanomaa tai elämänviisautta, tervehdyttävä hyväätekevä vaikutus harrastajan elämään. Joskus katselijat elävät niin kaukaista elämää, ettei heihin asti nuo puutteet kummemmin ulotu vaan aina tulevat ajatelleeksi jotakin muuta paikkaavaa, voimia antavaa ja emnevät tekemään jpotakin ihan muuta, mihin ovat motivoituneita.

Yritin kumminkin tehdä lastulinnun loppuun. Kostutin sen pariin tai muutamaan otteeseen ja annoin kuivua pinnalta. Vuolin sitten lastut, kahdeksan yhteensä. Nyt se sitten on likoamassa, mutta kaksi lastua voi hyvin mennä rikki siipiä levittäessä.
Tuossa tuo kolmas lastulintuni, pari lastua osin rikki. Linnun kroppa tuli sittenkin oikeaan kulmaan, ei olisi tarvinnut olla hutilo lopun kanssa vaan olisi voinut kostuttaa puun huolella ja saada ehjän mutta aika lailla yhtä vähälastuisen linnun.
Siis jos linnun tekee eri linja pystysuorana kuin mistä siivet lähtevä, siis missä tasossa pyrstön tyvi on, niin pyrstön tyven on oltava vanhalla kohden kumminkin, samoin kuin yksinkertaisessa tavassa miettiä linnun suunta. Ja se taas merkitsee, että lintu on kallellaan tuohonlinjaan nähden, ja niin on vaikeaa tehdä molemmilta puolilta suunnilleen samnnäköinen lintu.
Mutta toisaalta uuden pystysuoran suunnan voi miettiä aika helposti: Pyrstön toinen reuna on ylempänä kuin toinen suunnilleen sen verran, mitä puupalalla, josta pyrstölastut avataan, on korkeutta. Pyrstön leveyden matkalta on siis tämä korkeusero tuleva, ja leveyden kai voi arvailla summittain: lastun leveys kolon kohdalta plus hiukan lisää, kun eivät lastut taivu aivan kiinni toisiinsa kolon kohdalta, kertaa lastujen arvioitu lukumäärä, esim. aiemman lastulinnun perusteella. Tuo linja siiven puolelta toiselle olisi siis uusi vaakasuora ja linnun kropan pystysuoran linjan olisi oltava kohtisuorassa sitä vasten.

Pyrstölastujen taivuttamisessa olen ensin kuivasta pyrstöstä tiukasti kiinni pitäen tehnyt pyrstölovet ja sitten laittanut linnun kokonaisena likoamaan kuumaan hanaveteen, vaihtanut veden silloin tällöin ihan kuumaan hanaveteen ja koettanut sitten jonkin ajan päästä, taipuvatko alimmaiset ja päällimmäisen lastut kummatkin omalle sivulleen. Olen hiukan muttei paljon voimaa käyttäen koettanut taivuttaa niitä ilman, että puu jotenkin menee huonoksi taivutuskohdasta tai lastusta. Sitten olen ajatellut, ettäniin tehden puun rakenne muuttuu taivutuskohdassa ja olen ajatellut kuuman veden pääsevän paremmin kostuttamaan juuri venyneitä kohtia, ja niin olen antanut linnun taas olla kuumassa vedessä. Ja tositanut tämän muutamaan kertaan,aina vain pidemmälle taipuen.
Kun lastut taipuvat enemmän, niin olen ottanut viereiset mukaan ja taivuttanut niitä kutakin yhtä aikaa kohdalleen.
Kannaksen leveys on tainnut olla komisen milliä, ati mitä lie mutta iaka leveä omaan silmääni, niin olen ajatellut, ettei se niin helposti raksahda rikki, kun vahingossa käytän vähän voimaa. Vaan taipusi vasta märkänä ja sitkaana puuna.
Erityisen tyvestä paksua lastua ohensin vuolemalla, mutta se on kyllä turhan vaarallista tavaksi otettavaksi. Samoin paksut lastut tuntuivat taipuvan paremmin, jos niitä taivutti hiukan viistoon ylä- tai alakautta eikä suoraan sivulle. Alinta lastua voi vuolla ohuemmaksi ja kunkin lastun tulee olla erillinen ja hyvin kastunut lastujen tyvestä kannaksen kohdalta.
Pyrstölastuja taivuttaessani oli lintu minuun päin ja lastut kauempana, jolloin pidin kiinni toisella kädellä linnusta ja toisella taivuteltavasta lastusta/lastuista aika tyvestä.

* * *


La 12.5.2018  (Tuossa tuo eka lastulintu on viime tiistailta, kun ajatteliun, etten katso Euroviisuja, oli jotenkin kovin kiva vapautunut toukokuinen fiilis, auringonpaistetta, linnut lauloivat ja puihin tulossa lehdet. Sitten kumminkin illalla myöhään katsoin Euroviisujen ekan semifinaalin, missä Suomenkin edustaja oli, ja keskiviikon ja torstain aksilastulintua ovat sen jälkeen tehdyt, jotenkin sönkkö, ei niin taitava, epäonnistuvam urautunut ja riitaisi fiilis jäi Euroviisuista. Nyt muutamana vuonna, kun olen Euroviisujakatsellut, niin olen huomannut niiden pilaavan kevään.)

"

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Taidesuuntautuneen paikkakunnan luomisesta

Savonlinnassa on hienoa taiteiden oppimisen mahdollisuus. Samaa olisi kai kaivattu pääkaupunkiseudullakin, kenties Suomessa laajemminkin, muttei noita mahdollisuuksia niin hyvinollut kumminkaan. Missä siis ero? Savonlinnan seudun suuri tapahtuma ovat kesäiset Savonlinnan oopperajuhlat, vähän niin kuin yliopisto Helsingissä. Kukin siis tuppaa harrastamaan jotakin oopperamaisen hienoa ja arvostamaan sitä, että muut ovat sillä tapaa osaavaisia ja kannattavat taiteiden harrastamista. Helsingissäkin pidettiin kovin musiikista. Mutta pääkaupunkiseudulla ongelmana oli, että taiteita edustamaan valittiin taiteiden aloilla koulutettuja, joilla siis oli pikemminkin kaavamainen,lättänä tekemisentapa kuin omakohtainen, uutta luova niin kuin taiteissa kuuluisi olla. Radio poplaulut, iskelmät yms ovat paljon parempi lähtökohta: mistä omassa elämässäsi löydät moisen osaamisen ja elämänviisauden. Taiteiden harrastamista ei siis pitäisi perustaa instituutioihin, vaikka onhan hyvä, että taiteita voi ammattinakin joillakin olla, se tuo taiteelle jotakin varteenotettavuutta. Mutta omakohtaisuudelle on olennaista itse omin päin kotosalla tekeminen, muita häiritsemättä. Niinpä olen soittamista esim. oppinut, kun minulla on mielestäni kiva soitin,jolla on niin hiljainen ääni, ettei se kuulu naapuriin (kosketinsoitin käännettynä hiljaiselle mutta sointuvalle äänelle - kuulokkeissa on vaara, että jsokus soittaa lujalla ja siihen soittoharrastus loppuisi). Lisäksi kun soittimen hankin,niin olin vasta vuoden asunut Savossa ja niin opettlin kulttuuria ja sellainen samanlainen isompi panostus oli sitten luonnostaan soitonopettelussakin. Samoin olin aiemmin opiskellut yliopistossa matluonnont. ja nyt osaavaisempana halusin useampaa elämänalaa harrastettuani kokeilla kynsiäni, kenties oppia jotakin hienoa. Ihan jo soittimen manuaalin lukeminen ajatuksella auttoi alkuun, samoin jokapäiväinen harrastus ja arvostava asenne soittimeen ja musiikkiin, halu löytää kaavamaisuuksien altaaitoon soivaan elämänviisauteen ja musiikin taitoihin, tehdä löytöretki niihin.Luonto, kokemuksellinen, käytännönläheinen, elämän ja maailman suuret kysymykset, hieno taide - etsiä elämänsisältöä tällaisista eikä ulkoluvusta, mutta se merkitsee, että itsellä' on oltava taipumus käyttäytyä sivistyneesti myös omin päin. Kuitenkin sillä, että muutkin harrastavat musiikkia, esim. kuuntelevat radiota, tuntuisi olevan paljon väliä, tuovan tilaa musiikille.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Nätkiläisyyden vierastamisesta

Minulla on vaikutelma, että jotkut inhoavat nätkiläisiä kuin että "noi vaan syö" (maalaamisesta harrastunut?) tai että "toi on kummallinen palleroinen" (uskonnollinen tai mummolaa luova). Mihin luonnollinen reaktio, jos joku haluaa poistaa moiset elävien kirjoista tai pilata heidän elämänsä, olisi kai kertoa heidän vahvuuksistaan, heidän paikastaan maailmassa. Mutta siitä näytään kerrotun lapselliselta kuulostavalla kielellä kuten että "se on maailman paras", kun aikuinen sanoisi, että "se on ihan etevimpiä siinä, vieläpä ulkomaita myöten" tms.

5.5.2018   Voiko olla, että ongelma tulee siitä, että ihmisillä on nykymaailmassa väärä käsitys siitä, mitä sanalla "maine" kuuluisi tarkoittaa? Että ollaan heppoisten arvailujen ja huhujen varassa siltä osin, vähän kuin maineen perusversiona uskottaisiin telkkusarjan tai elokuvan näyttelijöiden olevan oikeasti niissä ammateissa ja niitä henkilöitä kuin mitä näyttelevät. Sen sijaan maineen kai pitäisi olla varmaa tietoa, joka on toisilta kuultu, kuten vaikka, että se ja se on ollut tietyssä ammatissa kymmenen vuotta kaiket päivät ja vapaa-aikanakin ollut sen ammatin harjoittaja vapaa-ajallaan. Tai että jos jollakulla on maineena olla tietynlainen, niin sillä tarkoitettaisiin pääpiirteitä, jotka hänellä vankkumattomasti aina on, esim. että on titeynmaalainen ja niin ollen aina sennmaalaisen tyyppinen tai sitten on sotkettuna toiseen henkilöön.

18.5.2018   Minua on ihmetyttänyt, kun välistä kerrostalon rapussa kuuluu kulkevan joku nainen, joka tuntuu haluavan poistaa mokoman asumisen ja elämisen tavan mikä rapussa on,lähinnä kai vierastaa mummolamaisuutta. Että mikä edesottamus tuo on, kun lakikin kieltää kotirauhan häiritsemisen. Mutta lieneekö koulun opettajan, oppilaat ihan lapsiksi mieltävän, vapaa-ajan käytöstä? Ja kellarpeltolaiset tms, jotka tulevat tänne ihan kumalla tavalla, kummin näkökulman vallassa, lienevätkö koulumaisen perspektiivin lähettämiä? Omat nätkiläisen tyyppiset piirteeni ovat ainakin isolta osin suurmestaritasoisuuden aika tavallisia piiretitä, muttei kaikessa vaan jotakin osaan ja kaikkea en. Muttei ihmisiä saisi heidän asuinalueelleen tulla häuiritsemään siksi, että nämä ovat kumman palleroisella ja jämäkällä tyylillä yht aikaa, tai siksi, että muodostavat oman mielipiteen asioista, se kai oletetaan kaikkien suomalaisten perustaidoksi myös yhteiskunnan toiminnan osalta.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Parantamisyritelmiä

Tervola-nimen sanotaan opettavan mm taitavaksi parantajaksi ja maailman ongelmien ratkojaksi. Olen kirjannut ylös vaikutelmiani parantamisesta blogiin http://parantamisesta.blogspot.fi Selaa sivua alaspäin, niin löydät hakemiston. Etsi vaivasi karkeasti luokiteltuna (esim. kaihi kohdassa näkö) ja lue sitä vastaava kohta viereisistä sadan kohdan kokoelmista.

(Linnun (korpin) muniminen näytti sujuvan ihan hyvin näillä synnytysohjeilla.
Jos juttelet näistä ohjeista sellaisten kanssa, jotka eivät ole niitä lukeneet tai jotka lukivat jotenkin kamalan huonolla tai hajamielisellä tavalla, niin koska näitä on kovin monta, niin olisi selkeämpää mainita, minkä tyyppiset vaivat paranivat ja kuinka monelta, esim. vanhuuden vaivat, eikä vain että "Parani." - mitkä 500 ohjeesta toimivat vaiko muka kaikki?)


Savolaisen osaamisen hyvistä ja huonoista puolista

Savonlinnassa olen tykännyt asua, kun aina on taitojen kannalta hyvä. Esim. taiteita oppii hyvin, mutta samalla haittapuolena on, että tulos on jotenkin lättänä, ei-niin-elämänmakuinen, jotenkin motivoitumaton. Ja se kai johtuu siitä, että iltaisin on turvatonta kulkea ulkona ja käydä paikoissa, mikä karsii tekemiset vähiin, jopa mökkeilyn. Savonlinnassa on paljon täkyjä mökkeilystä ja taiteesta pitävälle, mutta elämänlaatu jää urautuneen tasalle, ei tekemisestä toiseen innolla vilistävän nuoren, jolle elämän mahdollisuudet ovat auki.
Mutta mitä tuo taidoille edullisuus on? Se kun tuntuu edellyttävän murhia, vaikken oikein ymmärrä, että miten. On kuin jokin häiriö, mikä pääkaupunkiseudulla haittasi tekemistä ja elämistä, täällä niiden myötä puuttuisi, mutta samalla puuttuvat elämänmahdollisuudet. pääkaupunkiseudulla tuli aina jostakin liian iso jöö, joka kannatti jotakin ihan typerää, kuin harjaantumisluokkalaista vaihtoehtoa, vai tropiikinko kouluttamattoman ihmisen? Ja se jöö poisti mahdollisuuden niin suureen sivistykseen kuin mitä muuten olisi ollut, miten muuten olisi ollut erinomaiset elämänmahdollisuudet pääkaupunkiseudulla suomalaisen sivistyksemn myötä. Voiko olla, että murhissa helpommin kuolee, jos on harjaantumisluokkalainen tms sitö tasoa? Ja kanssa jos on ihan vain häiriköivä vailla ideaa, ja niin on sitten rauhallisempaa puuhata itse mm taiteen taitojen parissa. Savonlinnalainen ratkaisu tuohon on olla leppoisan, kenties hyvin uskonnollisen ihmisen tavalla: ei kävellä minkään ylitse vaan olettaa, että asioihin voi olla jokin syy, joka on yksilölle tärkeä, siis tärkeä asia muuten käveltynä ylitse. Mutta silloin kai jää jäljelle niitäkin, jotka tekevät ikävästi, mutteivät he käyttäytymissääntöjen puitteissa saa ylikävellä muita. Mutta silloin jää siis joillekin olo, että on murhiewn tarvetta.