Vanhus, merkkihenkilö versus huithapeli

Nätkillä, missä asun kerrostalossa, on väki aika vanhaa, on vanhuksia ja osaavaisen oloista porukkaa. Toisaalta tuntuu, että osan aikaa monelle nätkiläiselle käy niin, ettei tule kuunnelluksi ihan tavallisissa asioissa, missä yhteiskunnan pitäisi toimia ja osan aikaa toimiikin myös nätkiläisillä. Siihen on syynä jokin sellainen, että nätkiläinen osaavaisen vanhuksen tapaan miettii sekunnissa jonkin ison jutun läpi hyvällä laadulla ja vuosikymmenten kokemuksella, mutta juttukumppani olettaa sellaisen asian miettimisen vievän puoli vuotta kirjoihin yms turvautuen. Toisaalta tuo tyhmempi saa yhteiskunnan toimimaan kohdallaan, kun miettii niin näkyvästi ja pitkään. Ja taitavalta taas jää käytännön harjaannus vähäiseksi, kun monet asiat ovat liian simppeleitä, menevät nopeasti, eivät vaadi kommunikaatiota tai menevät tilt tuon toisen osalta. Mutta onkos nyt tuo että sekunnissa miettii sellainen taso, mitä tuovat mieleen Aasian temppelit: joku siellä ons ekunnissa vanhuksen tapaan pohtinut asian joka tavallista aikuista onn askarruttanut pitkään? Ovatko nykyajan osaavaiset jotenkin korkeampaa taitotasoa kuin aiemmat? Pitäisikö heidät luokitella jotenkin omaan luokkaansa? Vai ovatko vanhoihin tuttuihin luokituksiin kuten taiteita ymmärtävä ja uskonnollinen kiipineet ne, joiden ymmärrys kumminkin on kovinpaljon heikompi? Merkkihenkilö ei ole taulun lailla paikoilleen jumiutunut henkilö ainakaan luonnostaan vaan haluaisi oman elämän myös, noiden sekunnin tms työrupeamien lisäksi. Ja siksi tarvitsisi jokin luokittelu olla, että kuka osaa mitenkin hyvin, miten paljon ymmärtää ja kantaa vastuuta.

Eheys versus paussi tms

Itä-Savo-lehteä lukiessa, maalausta harrastaessa, matkailusta oppiessa, mummolaan ja uskonnollisiin huomiota kiinnittäessä oppii, että monesti on sen, minkä motivaatio oli olla eheä, tilalla tauko, ruoka, mitään tekemättömyys, odottaminen, lihavuus, näytteleminen, ohjeen noudattaminen yms
Nuo ovat osaamattoman versio siitä, minkäpiti olla eheää. Kun vain koulumaisesti pakerretaan, tarttee paikata jollakin ja se on usein ruoka ja tauko tai lomapäivä tai ihan vain ohjeen kirjaimen mukaan tekeminen, vailla henkeä ja omaa ymmärrystä. Mutta varsinainen toimivuus olisi ollut eheyden varassa. Sitä eivät kuitenkaan kaikki osaa kopioida tai haluakaan koska ovat eri ihmistyyppiä ja heillä eheys löytyy toisesta tyylilajista. Eheys ei yleensä ole tekemisten kopioimisessa vaan vireessä ja sitä mitä elementtejä edes vähän olisi hyvä olla päivässä.
Eheys on jumiutumattomuudessa: pääsin pois pinteestä, nyt voin valita, mitä haluan tehdä. Eli eheys ei ole paikoillaan olemisessa vaan siinä, että tekee sitä sun tätä, mitkä voivat rönsyillä uusiksi tekemisiksi, uusiksi paikoiksi, missä käydä, ihan erirytmiseksi ajankäytöksi, etukäteissuunnitelmitta, omna mielen mukaan, turvaverkoista luopumatta. Luonnollisessa rytmissä on turvaa, kun ystävä näkee, että itse juuri nyt haluaa niin, eikä niin, että tekisi jotakin pakotettua ja sitten vain kutsuisi sityä omaksi valinnakseen, tai taktista.
Yleensä eheys on siinä, ettei ole valmista hahmoa, johon tekeminen vängetä, vaan ollaan vapaasti ja sivistys antaa vinkkejä siitä, miltä suunnalta toimivuus löytyy. Eheys ei siis synny kopioimisesta vaan taidon seuraavasta vaiheesta: ovat kaikki tiet avoinna ja omaa kiinnostusta on vielä, aito, tuore innostus.
Ruoka on usein tekemisen korvike: jos on oikein huono päivä, pakkopulla, niin syö tyynnykkeeksi, saadajseen edes jotenkin hyvän mielen. Eri ihmisille ovat eri paikat ja eri tekemiset mahdollisuuksia täynnä tai pakkopullia. Siksi on kamalasti väliä sillä, että muuttaisi jonnekin, missä viihtyy, on hengenheimolainen, missä ei ole samojen vanhojen vikojen lyttyynpainama, vaan missä oikeat elämänalueet ovat keskiössä.
Kireä, venytetty, työn rasittama, tai opintojen, vääränlaisen seuran ohkaiseksi tekemä, kaipaa jotakin tyynnykettä mutta ennen kaikkea elämänolosuhteiden korjaamista, mihin sivistyksen suomat mahdollisuudet ovat yleensä parhaat - vaatimatta vuosien koulutusta tai sitä, että olisi tiettyä ihmistyyppiä, vaan ihan jo koulupohjalta, arkijärjellä ja hyvällä tahdolla, perussivistyksellä, yhteiskunnan instanssien tuella. Esim. kirjasto avaa lukemattomat eri harrastulset, ammatit, paikat, elämäntavat vaihtoehdoiksi, mutta jotkin niistä vaativat muuttamista eri paikkakunnalle tai ammatin vaihtoa, mutta ne tiet oavt avoinna. Tai työvoimatoimistosta saa hakea minkä alan työtä vain, jota rakentavasti tekisi ja jossa viihtyisi, on hanttihommia, työssä oppimista ja koulutuksen myötä tulevia ammatteja eri paikkakunnilla, jopa ulkomailla.

17.5.2017   Kun aloittaa jonkin uuden hienon harrastuksen, josta kenties toivoo ammattia itselleen, vaikka se houkan toivo olisikin, niin harrastuksen ilmapiiriä jää kohdalle, arkeen, samoin harrastuksen teoriaperpektiivi jää arjessa pyörimään mielessä. Jos tavallisesti harrasrtaisi, niin harrastus olisi taito ja osa-aikainen tekeminen, sen teoriaperspektiivi yhden elämänalueen tietoa, ei koko ajan mielessä pidetty, ja niin elämälle jäisi tilaa, voisi tehdä monimuotoisesti ja rikkaasti, oppisi samalla muista samantapaisista taidoista ja laajemmista elämänmahdollisuuksista, saisi omaa potentiaaliaan mukaan sielläkin, missä kurssin opettaja ei niistä osannut kertoa. Mutta jotkut ovat ulkoa lukijoita, heikommalla ymmärryksellä mukana sinnittelijöitä, jotka eivät etsikään hyvää henkeä ja isompaa taitoa tai elämänlaatua muuta kuin lämmintä ruokaa ja seuraa. Usein he onnistuvat ruksimaan joka kohdan, että juu olen sellainen ja sellainen ja harrastan ja tiedän tästä aiheesta ja olen aikonut ja viihtyisn yms, mutta lättänbästi, vailla aitoa voimaa ja aitoa ymmärrystä, viisauden elämääkoskettavuutta. Mutta siksi he siis saavat usein virallisen esikuvan tai jonkin elämänalueen harrastajan aseman, jolloin muut joutuvat tekemään perässä, mikä lättnöittää meininkiä valtavasti ja laskee sen taitotasoa ja potentiaalia niin ikään valtavasti, mutta pitää kyllä kirjatiedon mukana, tai sosiaaliset suhteet huonekalujen tapaan. Mutta sellainen ei tuo onnea, vaikka pakotettua tyyneyttä voi tuoda. Aloittelijan tapa harrastaa on usein rikas ja motivoitunut, muuta elämää mukaan ottava, jotenkin hyvällä tavalla tekevä, onnellinen, samoin harrastelijan, joka silloin tällöin tekee innolla omia teitään, elämänmakuisesti, viisaasti, elämänviisaudella, maailmasta ymmärtäen. Opin pitäisi olla osan aikaa mukana tekemisen tukena ja osan aikaa vain maailmankuvan yksi osa, johon oma näkemys tuo lisäsyvyyttä. 

Kauneudesta ja komeudesta

Huvikseni tällaisen tekstikasan kehitin, jos savolainen haluaisi olla kauniimpi tai komeampi.


http://savolaisuudesta.blogspot.fi/2016/12/hiihtamassa.html

Vuodenaikakirjoituksestani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html maaliskuun osion lopusta
"Kun keväällä tulee valosta, lämmöstä, lumen sulamisesta, lisääntyvistä elämänmahdollisuuksista ja linnunlaulusta elävöitynyt olo, niin luonnostaan tarvitsee vähemmän ruokaa. Jotkut ihmiset lihoavat talveksi ja silloin osa läskistä on talven pakkasia varten, samoin osa ruuasta ja ruuantuomasta lämpöisyydestä. Keväällä kun miettii säitä pari viikkoa eteenpäin ja miten niissä säissä olisi mukava elellä, miten tuhti olo ruuasta, miten lämpöinen, miten paljon tuoreita hedelmiä yms, ja mikä taas on talvivaraa, josta hyvin voi nyt luopua, niin silloin kai talven lihavuus, jos sitä on, on ylimääräistä ja saa kulua pois päivän askareissa, ihan jo erikseen laihduttamattakin, kuin tuhdimman aterian tarpeen korvikkeena, niin kun jatkossa kumminkin on lämpimämmät säät, niin ei läskiä tai tuhteja aterioita enää tarvita vaan pääasia on kevään vireen tavoittaminen ja säätyminen vähitellen kesään päin."

"
World Is Of Love (a mechanical model)
World Is Of Love

All action is based on what works i.e. on what is healthy.
The healthy is what our nature guides us towards,
what we naturally feel love for.
So the world, all it’s dynamics,
is based on the healthy, which we love.
On a flowery language: “The World Is Of Love!”

A thought by Hannele Tervola

Say that all man-made things which are
1) fully functioning,
2) optimized for many purposes at the same time and
3)used rationally wisely in the light of one's whole picture of the world,
are "healthy".
Notice that we like strenght, protection, speed etc., so we mildly love the healthy artificial things too, and the ideally good we would love.
This way the above thought applies also in the modern world full of man-made artificialities.

This is also a social skill: to see the place of each thing in the healthy natural original ages old way of living. That is a little bit the same as the social role of a stupid person: "Here am I doing this thing that I am motivated toward naturally, like you too can see in yourself the natural inclination for this type of things." and so the other one is slightly amused and does something along the same lines but one's own version, kind of catches the tune of doing. And so for some minutes things run smoothly and everybody is happy. This is connected to learning about healthy natural ways of living on all areas of life: enjoyable motion, watching beauty, enjoying friendly conversations, doing nice things according to one's likings, caring for the major matters of the world, reacting emotionally to different things in life and in the world, etc.
Reading poems can teach one to see the beauty and harmony in life, kind of like this thought here."

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/

http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html