Eheys versus paussi tms

Itä-Savo-lehteä lukiessa, maalausta harrastaessa, matkailusta oppiessa, mummolaan ja uskonnollisiin huomiota kiinnittäessä oppii, että monesti on sen, minkä motivaatio oli olla eheä, tilalla tauko, ruoka, mitään tekemättömyys, odottaminen, lihavuus, näytteleminen, ohjeen noudattaminen yms
Nuo ovat osaamattoman versio siitä, minkäpiti olla eheää. Kun vain koulumaisesti pakerretaan, tarttee paikata jollakin ja se on usein ruoka ja tauko tai lomapäivä tai ihan vain ohjeen kirjaimen mukaan tekeminen, vailla henkeä ja omaa ymmärrystä. Mutta varsinainen toimivuus olisi ollut eheyden varassa. Sitä eivät kuitenkaan kaikki osaa kopioida tai haluakaan koska ovat eri ihmistyyppiä ja heillä eheys löytyy toisesta tyylilajista. Eheys ei yleensä ole tekemisten kopioimisessa vaan vireessä ja sitä mitä elementtejä edes vähän olisi hyvä olla päivässä.
Eheys on jumiutumattomuudessa: pääsin pois pinteestä, nyt voin valita, mitä haluan tehdä. Eli eheys ei ole paikoillaan olemisessa vaan siinä, että tekee sitä sun tätä, mitkä voivat rönsyillä uusiksi tekemisiksi, uusiksi paikoiksi, missä käydä, ihan erirytmiseksi ajankäytöksi, etukäteissuunnitelmitta, omna mielen mukaan, turvaverkoista luopumatta. Luonnollisessa rytmissä on turvaa, kun ystävä näkee, että itse juuri nyt haluaa niin, eikä niin, että tekisi jotakin pakotettua ja sitten vain kutsuisi sityä omaksi valinnakseen, tai taktista.
Yleensä eheys on siinä, ettei ole valmista hahmoa, johon tekeminen vängetä, vaan ollaan vapaasti ja sivistys antaa vinkkejä siitä, miltä suunnalta toimivuus löytyy. Eheys ei siis synny kopioimisesta vaan taidon seuraavasta vaiheesta: ovat kaikki tiet avoinna ja omaa kiinnostusta on vielä, aito, tuore innostus.
Ruoka on usein tekemisen korvike: jos on oikein huono päivä, pakkopulla, niin syö tyynnykkeeksi, saadajseen edes jotenkin hyvän mielen. Eri ihmisille ovat eri paikat ja eri tekemiset mahdollisuuksia täynnä tai pakkopullia. Siksi on kamalasti väliä sillä, että muuttaisi jonnekin, missä viihtyy, on hengenheimolainen, missä ei ole samojen vanhojen vikojen lyttyynpainama, vaan missä oikeat elämänalueet ovat keskiössä.
Kireä, venytetty, työn rasittama, tai opintojen, vääränlaisen seuran ohkaiseksi tekemä, kaipaa jotakin tyynnykettä mutta ennen kaikkea elämänolosuhteiden korjaamista, mihin sivistyksen suomat mahdollisuudet ovat yleensä parhaat - vaatimatta vuosien koulutusta tai sitä, että olisi tiettyä ihmistyyppiä, vaan ihan jo koulupohjalta, arkijärjellä ja hyvällä tahdolla, perussivistyksellä, yhteiskunnan instanssien tuella. Esim. kirjasto avaa lukemattomat eri harrastulset, ammatit, paikat, elämäntavat vaihtoehdoiksi, mutta jotkin niistä vaativat muuttamista eri paikkakunnalle tai ammatin vaihtoa, mutta ne tiet oavt avoinna. Tai työvoimatoimistosta saa hakea minkä alan työtä vain, jota rakentavasti tekisi ja jossa viihtyisi, on hanttihommia, työssä oppimista ja koulutuksen myötä tulevia ammatteja eri paikkakunnilla, jopa ulkomailla.

17.5.2017   Kun aloittaa jonkin uuden hienon harrastuksen, josta kenties toivoo ammattia itselleen, vaikka se houkan toivo olisikin, niin harrastuksen ilmapiiriä jää kohdalle, arkeen, samoin harrastuksen teoriaperpektiivi jää arjessa pyörimään mielessä. Jos tavallisesti harrasrtaisi, niin harrastus olisi taito ja osa-aikainen tekeminen, sen teoriaperspektiivi yhden elämänalueen tietoa, ei koko ajan mielessä pidetty, ja niin elämälle jäisi tilaa, voisi tehdä monimuotoisesti ja rikkaasti, oppisi samalla muista samantapaisista taidoista ja laajemmista elämänmahdollisuuksista, saisi omaa potentiaaliaan mukaan sielläkin, missä kurssin opettaja ei niistä osannut kertoa. Mutta jotkut ovat ulkoa lukijoita, heikommalla ymmärryksellä mukana sinnittelijöitä, jotka eivät etsikään hyvää henkeä ja isompaa taitoa tai elämänlaatua muuta kuin lämmintä ruokaa ja seuraa. Usein he onnistuvat ruksimaan joka kohdan, että juu olen sellainen ja sellainen ja harrastan ja tiedän tästä aiheesta ja olen aikonut ja viihtyisn yms, mutta lättänbästi, vailla aitoa voimaa ja aitoa ymmärrystä, viisauden elämääkoskettavuutta. Mutta siksi he siis saavat usein virallisen esikuvan tai jonkin elämänalueen harrastajan aseman, jolloin muut joutuvat tekemään perässä, mikä lättnöittää meininkiä valtavasti ja laskee sen taitotasoa ja potentiaalia niin ikään valtavasti, mutta pitää kyllä kirjatiedon mukana, tai sosiaaliset suhteet huonekalujen tapaan. Mutta sellainen ei tuo onnea, vaikka pakotettua tyyneyttä voi tuoda. Aloittelijan tapa harrastaa on usein rikas ja motivoitunut, muuta elämää mukaan ottava, jotenkin hyvällä tavalla tekevä, onnellinen, samoin harrastelijan, joka silloin tällöin tekee innolla omia teitään, elämänmakuisesti, viisaasti, elämänviisaudella, maailmasta ymmärtäen. Opin pitäisi olla osan aikaa mukana tekemisen tukena ja osan aikaa vain maailmankuvan yksi osa, johon oma näkemys tuo lisäsyvyyttä.