keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Matkailupaikkakunta

Savonlinna on matkailupaikkakunta ja sellaisena ottanut mallia muista matkailupaikkakunnista, etenkin ulkomalta. Mutta siitä seuraa se, että tulee mukana myös tavallisia matkailupaikkakuntien vikoja: hienoja täkyjä vailla onnistunutta sisältöä tai lupaavan ulkokuoren alla murhia.
Kaikissa kulttuureissa ei kulttuurillinen osaaminen ole samanlaista vaan ollaan taitavia eri asioissa ja elämän kuviot ovat erilaiset, mistä osa johtuu ilmastosta, osa koko maan kulttuurista, sen elinkeinoista, rajanaapureista, asemasta maailmassa yms. Siksi ulkomailta mallia ottaessa, ulkomaiden kanssa kilapillessa tippuvat helposti pois oman maan vahvuudet ja syntyy ulkomaille tyypillisiä vikoja. Sen sijaan, että olisi tarjonnut omanlaisensa vahvan vaihtoehdon, jonka kanssa ulkomaat eivät pysty kilpailemaan esim. turvallisuuden ja aidon hyvoän tahdon osalta, matkailupaikkakunta ulkomaista mallia ottaessaan sortuu kilpailemaan samassa sarjassa kuin ulkomaat, jolloin kotimaan kulttuurista motivaationsa saaneet täyt eivät olekaan enää kotimaan kokonaisuuden tukemia vaan vailla joitakin tuttuja huolella vaalittuja hyviä puolia, ja niin ulkomaan matkailukohteet ovatkin kilpailussa entistä edullisemmassa asemassa.
Myös hienoista esikuvista mallia ottaessaan tulee helposti saaneeksi myös huonoa vaikutetta, koska jos ne ovat vahvasti hyväätekeviä, niin niiden luokse etsiytyvät kaukaakin ne, joilla on jokin iso ongelma, johon tarvitsevat harvinaisen taitavaa, jopa ihmeitätekevää apua, ja niin paikallinen kulttuuri onkin romahtelevainen siinä, missä tavallisen mitättömän paikkakunnan kulttuuri kantaa hyvin arjessa. Jos jonkin tuollaisen epäkohdan haluaa korjata pois, olisi otettava elämäntapamallia tervehenkisen mukaanlähtevästi sieltä, missä moisia romahduksia ei ole ollenkaan, siis aivan tavanomaisilta kotimaan seuduilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti