sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kireiden kanssa toimeen tulemisesta savolaisille

"Toisten kivuliaat perspektiivit ja mukana eläminen
Joskus jollakulla on kireä, liian koulutettu. liian insinöörimäinen, liian negatiivinen tai liian piittaamaton tyyli ajatella ja tehdä, mikä satuttaa sekä piittaamattomuudellaan että tyylilajinsa kireällä typeryydellä. Mutta tuolle henkilölle itselleen tuo kireä perspektiivi ei ole kireä vaan tavallista elämistä asianhaaroineen, huomioon otettavine asioineen ja huomion piirin ulkopuolelle jäävine sivuseikkoineen ym asioineen, joiden varaan elämää ei rakenneta. Jos siis eläytyy tuon toisen elämäntapaan ja näkökulmaan elämään, vaikka vähän niin kuin kurkistaisi kahvioon sisälle, niin se on ihan mukava ja sallii toisille oman järjen käytön, oman taitotason mukaisen toiminnan, omat toiveet, sivistyneen käytöksen ja kauniit arvot, vaikka se itse laiminlöisi niitä, koska ei ole juuri saman tyypin ihminen kuin sinä. Niin kuin erikokoiset ihmiset luonnollisella vaihtelevaisella tavalla yhdessä kulkien voivat hyvin, niin voit myös sinä tehdä asioita omaan tahtiisi ja omalla tavallasi, itsellesi tärkeitä asioita vaalien, vaikka osan aikaa silmäisit myös tuon toisen silmin niin kuin keskustellessa on tapana. Liian yhtä matkaa ei kuitenkaan kannata kulkea, esim. juuri tarkkaan tuon toisen ohjeen mukaan rytmittäen ja muutenkin tarkkaan hänen tavallaan tehden, jos kumminkin olette erilaisia, omaatte eri tarpeet, perustatte elämänne eri asioihin, huomaatte eri määrän sosiaalisia ja elämänfilosofisia juttuja yms. "Elä ja anna toisten elää" on hyvä perusohje. Älä siis tee robottimaisesti perässä, koska tyhmempi perspektiivi on usein kivulias taitavammalle ja tyhmä ei pysy perässä rytminvaihdoksissasi ja monimutkaisemmissa ideoissasi, elämänmenossasi, vaan joka tapauksessa romauttaa omalla painolla meiningin taas palikkajärkisiin uomiinsa oman järkensä mukaiseksi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti