torstai 14. heinäkuuta 2016

Kirjastoista

Olikohan eilen, kun oli vanhan savonlinnalaisen kirjailijan Joel Lehtosen päivä ja iso joukko kirjastonhoitajia tms kaupungissa. Laittoi miettimään savonlinnalaista vai lieneekö nätkiläistä asennetta kirjoihin ja kirjastoon, joka on aika lailla niitä vierastava, jo ohitse kasvanut. Lomailupaikkakunnalla on hyvä, ettei lueta työkirjoja tai muutakaan niiden tyyppistä, ja taiteiden harrastaminen sekä korkea ikä ja elämänkokemus, aiemmat vuosikymmenten opinnot eri aiheista tuovat hyvän laadun kanssa sitä, etteu monestakaan kirjasta ole enä paljoa opittavaa vaan jotenkin urauttavat tyhmemmille urille kuin mitä näkökulma muuten olisi, että silleen vierastetaan kirjaston käyttämistä.
Toisaalta itse tulen ajatelleeksi, että nuoremmalle väelle kirjaston eri aihealueet tarjoavat mahdollisuuden harrastaa laajemmasta piiristä asioita jotakin tai useaakin, mitkä kiehtovat itseä erityisesti, vaikkei paikkakunnalla olisi montaa samoin harrastunutta. Ja romaanit ym voivat avata uusia maailmoita, uusia elämäntapavaihtoehtoja, mahdollisia tulevaisuuden kehitysalueita elämässä. Ilman niitä olisi liian jumissa vanhoihin kuvioihin, liian vähän vaihtoehtojen kirjoa, josta löytää itselle sopivia asioita ja oma tie elämässä.
Kirjojen pitäisi kai aukaista uusia maailmoja, jotta niiden lukeminen tekisi hyvää. Jos jää toistamaan vanhaa, oppii vain, mitä siitä osataan ja mitä ei, eikä saa lujaa maata oman ymmärryksen jaökojen alle niin kuin ekaa kertaa uuteen aiheeseen tutustuessa, kun näki, mitä voidaan osata eikä vain mitä on jo toistettu moneen kertaan ja mistä jääty paitsi.
Kanssa on tuo, mitä vanhempi tai muuten osaavainen väki, joka ei niin lue enää kirjoja, jää paitsi eli miten tietyn aihepiirin harrastaja sopii osaksi yhteiskuntaa, sen aihepiirin tavallinen lokero, minkä kirjaa lukemalla olisi oppinut. Esim. maalausaiheinen kirja ei rajoita harrastusta vain yhteen aiheeseen, yhteen tyylilajiin ja taitotasoon ympäristön mukana vaan esittelee taidesuunnat kautta vuosisatojen ja eri lähestymistapoja, eri aiheita ja eri maalaustekniikoita, eri vahvuuksia, ja olettaa ne tavallisen kurssilaisen osattaviksi eikä muiden heiniksi, jolloin itse jäisi urautuneeksi johonkin osin sattumalta syntyneeseen lokeroon.

9.9.2016   "Entisenä pääkaupunkiseutulaisena tuli mieleeni, että ihmiset tapasivat sanoa ihan vain lukeneensa, istuneensa hiljaa lukemassa tekemättä mitään. Mutta eikö, jos puuhaa muuta enemmän, on käytännön elämä rikas, niin lukeminen rikastuttaa sitä juuri yhteydessä käytännön elämään. Siihen tapaan kuin käsityön oppikirja on yhteydessä käytännön tekemiseen: vasta kokemuksellisesti rikkaan elämän myötä kirjallisuuden arvo näkyy."

3.5.2017   Savonlinnassa lukiessani kirjoja olen törmännyt siihen, että jotenkin tulen katsoneeksi niitä kirjailijan itsensä näkökulmasta, kuin yrittäisin oppia, millaista on olla kirjailija. Mutta sitähän tekivät lapset alle kouluiässä ja ala-asteen alkupuolella: miten elää ja tekee töitä salapoliisi, haluaisinko olla sellainen, millaista elämää lastenkirjailija on elänyt, miten kirjansa kirjoittanut, ja useinhan nuo olivat rauhallista ruokakeskeistä ei-niin-kummoista elämää, joka sopi kenties kirjailijalle itselleen muttei monelle muulle. Se lokero jäi liian pieneksi jo silloin lapsena: se on vain kirjailijan näkökulma, joka ei jaksa yllättyä japiristyä mistään kirjaansa kirjoittamastaan. Sen sijaan, jos peilaan lukemaani omaan elämääni, tai toisten mahdollisten lukijatyyppien elämiin, niin jo yksittäinen aika tavallinen kohta kirjassa avaa ison joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Jos vaikka kirjailija kirjoittaa henkilön menneen tutulleen kylään, niin se on aika tylsää, mutta jos pohdin, ett menisinkö minäkin kaverille, tai tutuille kylään, tai harrastukseen tapaamaan kavereita, tai torille, tai matkoille, tai mummolaan ja mökille tai tutustumaan uusiin ihmisiin ja minkä tyypin ihmisiin joskus haluaisin tutustua, niin jo ihan tavallinen maininta elämästä jostakin on avannutminulle monta tietä, mitä en olisi voinut saada, jos olisin käyttänyt kirjailijan näkökulmaa, joka sitä paitsi ei ole yhtään toimelias ja liikkeelle lähteväinen, puuhissa viihtyvä.

5.7.2017   Savonlinnan pääkirjasto Joelissa on nykyisin kahvila ja se kai ihmetyttää ja pelottaakin montaa: haluaako joku murhata kirjojen ystävät. Mutta kahvila on kai käsityöharrastuneita mummoja yms varten, että tulisivat kahville ja käsityölehtiä lukemaan ja siitä sitten pistäytyisivät kirjastonkin puolelle, missä olisi monta heitä kiinnostavaa kirjaa. Eivät vain ole tottuneet lukemaan ja ovat siksi paljon tyhmemmän maineessa kuin kapasiteettinsa edellyttäisi Lukeminen käy läpi perustason asioita, jolloin ne sujuvat lähes kuin vettä vain, ja niin ei ole älyssä tai yleissivistyksessä huomauttamista. Mutta aivan toinen mummotyyppi on se, joka luki jo nuorempana valtavat määrät eri aiheiden tieto- ym kirjoja ja ei löydä kirjastosta enää uutta kiinnostavaa.
On kirjastossa kovin monta kiinnostavaa kirjaa, jos vain lainaa yhden per aihe eikä ole jumiutunut vanhoihin aihepiireihinsä Itse olen lainannut mm inkojen vai minkä ikivanhoista kudontatöistä kuvakirjan, Amazonin sademetsän alkuasukkaiden taiteesta, puuveistoksista, kuuluisten suomalaisten taiteilijoiden asuinsijoista Tuusulajärven rannalla, paksun Eino Leinon runokokoelman, oppaan kukkien maalaamisesta, laulukirjoja, historiankirjan Suomesta muuttuvassa maailmassa, ym. Ja vaikken ole oikein jaksavainen lukija, niin jo kappaleen matkaa kiehtovaan aiheeseen perehtyessä saa kurkistettua toisenlaiseen antoisaan maailmaan, josta on hyvällä laadulla kerrottu.
(Omia kirjoituksiani, jos jotakuta kiinnostaa, mm käsitöistä http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi etenkin http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html , sekä ympäristökysymyksistä http://kokonaiskuvat.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti