Kirjastoista

Olikohan eilen, kun oli vanhan savonlinnalaisen kirjailijan Joel Lehtosen päivä ja iso joukko kirjastonhoitajia tms kaupungissa. Laittoi miettimään savonlinnalaista vai lieneekö nätkiläistä asennetta kirjoihin ja kirjastoon, joka on aika lailla niitä vierastava, jo ohitse kasvanut. Lomailupaikkakunnalla on hyvä, ettei lueta työkirjoja tai muutakaan niiden tyyppistä, ja taiteiden harrastaminen sekä korkea ikä ja elämänkokemus, aiemmat vuosikymmenten opinnot eri aiheista tuovat hyvän laadun kanssa sitä, etteu monestakaan kirjasta ole enä paljoa opittavaa vaan jotenkin urauttavat tyhmemmille urille kuin mitä näkökulma muuten olisi, että silleen vierastetaan kirjaston käyttämistä.
Toisaalta itse tulen ajatelleeksi, että nuoremmalle väelle kirjaston eri aihealueet tarjoavat mahdollisuuden harrastaa laajemmasta piiristä asioita jotakin tai useaakin, mitkä kiehtovat itseä erityisesti, vaikkei paikkakunnalla olisi montaa samoin harrastunutta. Ja romaanit ym voivat avata uusia maailmoita, uusia elämäntapavaihtoehtoja, mahdollisia tulevaisuuden kehitysalueita elämässä. Ilman niitä olisi liian jumissa vanhoihin kuvioihin, liian vähän vaihtoehtojen kirjoa, josta löytää itselle sopivia asioita ja oma tie elämässä.
Kirjojen pitäisi kai aukaista uusia maailmoja, jotta niiden lukeminen tekisi hyvää. Jos jää toistamaan vanhaa, oppii vain, mitä siitä osataan ja mitä ei, eikä saa lujaa maata oman ymmärryksen jaökojen alle niin kuin ekaa kertaa uuteen aiheeseen tutustuessa, kun näki, mitä voidaan osata eikä vain mitä on jo toistettu moneen kertaan ja mistä jääty paitsi.
Kanssa on tuo, mitä vanhempi tai muuten osaavainen väki, joka ei niin lue enää kirjoja, jää paitsi eli miten tietyn aihepiirin harrastaja sopii osaksi yhteiskuntaa, sen aihepiirin tavallinen lokero, minkä kirjaa lukemalla olisi oppinut. Esim. maalausaiheinen kirja ei rajoita harrastusta vain yhteen aiheeseen, yhteen tyylilajiin ja taitotasoon ympäristön mukana vaan esittelee taidesuunnat kautta vuosisatojen ja eri lähestymistapoja, eri aiheita ja eri maalaustekniikoita, eri vahvuuksia, ja olettaa ne tavallisen kurssilaisen osattaviksi eikä muiden heiniksi, jolloin itse jäisi urautuneeksi johonkin osin sattumalta syntyneeseen lokeroon.

9.9.2016   "Entisenä pääkaupunkiseutulaisena tuli mieleeni, että ihmiset tapasivat sanoa ihan vain lukeneensa, istuneensa hiljaa lukemassa tekemättä mitään. Mutta eikö, jos puuhaa muuta enemmän, on käytännön elämä rikas, niin lukeminen rikastuttaa sitä juuri yhteydessä käytännön elämään. Siihen tapaan kuin käsityön oppikirja on yhteydessä käytännön tekemiseen: vasta kokemuksellisesti rikkaan elämän myötä kirjallisuuden arvo näkyy."

3.5.2017   Savonlinnassa lukiessani kirjoja olen törmännyt siihen, että jotenkin tulen katsoneeksi niitä kirjailijan itsensä näkökulmasta, kuin yrittäisin oppia, millaista on olla kirjailija. Mutta sitähän tekivät lapset alle kouluiässä ja ala-asteen alkupuolella: miten elää ja tekee töitä salapoliisi, haluaisinko olla sellainen, millaista elämää lastenkirjailija on elänyt, miten kirjansa kirjoittanut, ja useinhan nuo olivat rauhallista ruokakeskeistä ei-niin-kummoista elämää, joka sopi kenties kirjailijalle itselleen muttei monelle muulle. Se lokero jäi liian pieneksi jo silloin lapsena: se on vain kirjailijan näkökulma, joka ei jaksa yllättyä japiristyä mistään kirjaansa kirjoittamastaan. Sen sijaan, jos peilaan lukemaani omaan elämääni, tai toisten mahdollisten lukijatyyppien elämiin, niin jo yksittäinen aika tavallinen kohta kirjassa avaa ison joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Jos vaikka kirjailija kirjoittaa henkilön menneen tutulleen kylään, niin se on aika tylsää, mutta jos pohdin, ett menisinkö minäkin kaverille, tai tutuille kylään, tai harrastukseen tapaamaan kavereita, tai torille, tai matkoille, tai mummolaan ja mökille tai tutustumaan uusiin ihmisiin ja minkä tyypin ihmisiin joskus haluaisin tutustua, niin jo ihan tavallinen maininta elämästä jostakin on avannutminulle monta tietä, mitä en olisi voinut saada, jos olisin käyttänyt kirjailijan näkökulmaa, joka sitä paitsi ei ole yhtään toimelias ja liikkeelle lähteväinen, puuhissa viihtyvä.

5.7.2017   Savonlinnan pääkirjasto Joelissa on nykyisin kahvila ja se kai ihmetyttää ja pelottaakin montaa: haluaako joku murhata kirjojen ystävät. Mutta kahvila on kai käsityöharrastuneita mummoja yms varten, että tulisivat kahville ja käsityölehtiä lukemaan ja siitä sitten pistäytyisivät kirjastonkin puolelle, missä olisi monta heitä kiinnostavaa kirjaa. Eivät vain ole tottuneet lukemaan ja ovat siksi paljon tyhmemmän maineessa kuin kapasiteettinsa edellyttäisi Lukeminen käy läpi perustason asioita, jolloin ne sujuvat lähes kuin vettä vain, ja niin ei ole älyssä tai yleissivistyksessä huomauttamista. Mutta aivan toinen mummotyyppi on se, joka luki jo nuorempana valtavat määrät eri aiheiden tieto- ym kirjoja ja ei löydä kirjastosta enää uutta kiinnostavaa.
On kirjastossa kovin monta kiinnostavaa kirjaa, jos vain lainaa yhden per aihe eikä ole jumiutunut vanhoihin aihepiireihinsä Itse olen lainannut mm inkojen vai minkä ikivanhoista kudontatöistä kuvakirjan, Amazonin sademetsän alkuasukkaiden taiteesta, puuveistoksista, kuuluisten suomalaisten taiteilijoiden asuinsijoista Tuusulajärven rannalla, paksun Eino Leinon runokokoelman, oppaan kukkien maalaamisesta, laulukirjoja, historiankirjan Suomesta muuttuvassa maailmassa, ym. Ja vaikken ole oikein jaksavainen lukija, niin jo kappaleen matkaa kiehtovaan aiheeseen perehtyessä saa kurkistettua toisenlaiseen antoisaan maailmaan, josta on hyvällä laadulla kerrottu.
(Omia kirjoituksiani, jos jotakuta kiinnostaa, mm käsitöistä http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi etenkin http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html , sekä ympäristökysymyksistä http://kokonaiskuvat.blogspot.fi )

3.10.2017   Savonlinnan kirjasto oli aiemmin poliisiaseman vieressä Nälkälinnanmäellä, missä tuntui olevan kirjoja onnistuneesti kuin kompaktisti juuri hyvät kirjat kirjastonhoitaja osannut valita. Sitten kirjasto muutti uuteen suureen rakennukseensa Joeliin Linja-autoaseman ja ohikulkutien väliin. Siellä oli tunnelma aluksi huono, kuin kirjastoissa muualla, jotenkin koulumaisuuteen sortunut. Mutta viime aikoina on tunnelma kirjastossa ollut taas hyvä, on kuin ihmiset löytäisivät juuri hienoja kirjoja. Kai kirjastonhoitajat ovat oppineet tai sitten saaneet jotkin tekijät kuntoon vasta nyt ajan myötä. Mutta siitä kai voisivat muut kirjastot oppia, luulen.

8.10.2017 

27.10.2017   Kävin tänään kirjastossa ja palautin mm tilkkutäkkikirjan ja kirjan Suomen historiasta, jota luin vain vähän, mutta joka herätti ajatuksia. Olin jotenkin unenpöpperöinen ja tavallista nojautuvaisempi. Niinpä kun mietin,millaisia kirjoja haluaisinlainata, niin huomaamattani kävelin ulos kirjastosta ja kahville, niin kuin se olisi ollut muiden käsitys siitä viihtyvyydestä, jota kirjoilta hain. Mutta voi kirjoja lainata niin, että ne ovat kiehtovia maailmoja. Esim. lainaa kuvateoksen jokin sinua kiehtova aihe kautta aikojen, mistä voi sitten jäädä katselemaan yksittäistä kiehtovaa kuvaa tai aukeamaa ja ajatella syntyjä syviä maailmasta ja elämästä. Mutta, ettei sitten lainaisi samalla kertaa tavallista oippikirja tuosta aihepiiristä, sillä se on eri tapaan lähestyvä, jotenkin lättänämpi. Kanssa voi lainata jonkin kiehtova romaanin tai matkakirjan, kuten vaikkapa elämää Himalajan juurella tms, mitä nyt sattuu löytymään kiehtovaa kurkistusta siihen, millaisia kulttuureja on, tms. Tai sitten jostakin aiheesta, mistä pidät ja olet lukenutkin aika paljon,niin jokin hyvälaatuinen kirja, josta voi lukea pätkiä malliksi, että miten sellaisia aiheita taidolla käsitellä, millaisia nuo ammattikuntien asenteet ja elämänpiirit ovat, missä hengessä elävät. Tai jostakin, mitä pitää heinona, niin yksittäinen kirja, nuotti tai CD. Mutta siis samalla kerralla lainattuna lähinnä eri aiheita pari tai muutama, eikä samasta junnaten kuin pitäisi muuttua tietokannaksi eikä innokkaaksi harrastajaksi, jota kiehtoo tuo osin tuntematon maailma, joka kirjan myötäaukeaa.

8.12.2017   Kirjastossa käydessäni (ja näin suomalaisen musiikin päivänä myös nuottikirjan lainatessani) oli siellä vanhemmalta talonmieheltä vaikuttava mies, josta tuli mieleeni, että miten, jos elämänkokemusta jo on aika paljon ja omaa osaamista, muttei ole viime vuosina niin lukenut tai saanut langanpäästä kiinni lukemisesta, niin mitä lainata: tarvitsisi lainata jostakin kiinnostavasta oman osaamisen piiriä kauemmas laajentavasta aiheesta oman osaamisen tasoista perusoppikirjamaista mutta sopivan vaativaa tekstiä, jotta perusosaaminen sujuu kiinnostuksen myötä hyvin, ei tylsistyneesti kuten liian alkeellista tai kaavamaista tekstiä luettua, ja lisäksi kotiseutuhistorian tms kohtalaisen läheisen alueen elämää käsittelevä teos tai kauemman perusteos kuten vaikka New York, niin saa kuvan laajemmasta yhteiskunnasta, miten kukin työllään ja vapaa-ajan harrastuksillaan on luomassa yhteiskuntaa, miten sen omilla edesottamuksillamme muodostamme, että mitä elämä on, mikä siinä sujuu hyvin, malliksi kelpaavasti, ja mikä taas takeltelee ja mitkä viisaudet siihen olisivat hyvä ratkaisu, sekä ainakin näin nuorempana lainaisin jotakin kauempaa kiinostavaa kuten vaikka valtamerten elämä, tms, sekin aika perusteos mutta kiehtoutunut ja yleensä myös kuvin.

8.2.2018   Joskus kirjastossa käydessäni ostin sieltä muovikassin, jossa luki "Kirjasto - jokamiehen oikeus", mökkeilypaikkakunnalle sopivasti, luulisin. Mieleeni tuli oma yritelmä: "Kirjasto - tie lukemattomiin maailmoihin", ei siis ovi kirjahyllyjen maailmaan vaan elämänmahdollisuuksia avaavia kurkistuksia eri elämänalueisiin, kulttuureihin, paikkoihin jne, eli teitä toisenlaiseen kiehtovaan elämään.

4.5.2018   Olisikohan oltava kirjastossa lainoja, joissa on tosi nopea suosituslaina-aika, vaikkapa 3 päivää, ja sitten varsinainen laina-aika se neljä viikkoa tms? Että nuori lainaisi vaikka Sotisovat kautta aikojen tms ja ehtisi siitä juuri katsoa jonkun aukeaman ajatuksella, että voi kuinka hienoa, tai lukeakin mutta kirja ei homehtuisi, ei jäisi painamaan niskassa, ei tulsi työn makua siihen, vaan olisi juuri kuvateoksilla tms laina-aika, joka mahdollistaisi sukelluksen tuohon aihepiiriin liittyviin näkemyksiin, etenkin kuvien ja kuvatekstien synnyttämiin, ei työmäistä raatamista tai myöhemmäksi jättämistä, mistä kirjaston ikävä ilmapiiri kai syntyi.

13.11.2019   Kirjoitin eilen runojen lukemisesta https://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2019/11/runojen-lukemisen-tavasta.html