perjantai 15. huhtikuuta 2016

Suomen ilmastoon sopeutuminen

Savonlinnassa tuntuu olevan paljon ulkomailta muuttaneita, jotka eivät kai osaa Suomen ilmastossa ja valoisuuden määrän vaihteluissa elämistä, sekä lihavia, jotka ovat muille huono malli lämpimänä pysymisestä, koska läski lämmittää kuin utnuvatakki ja tekee niin lihavan tyylin hellemäiseksi, mistä on hankala muiden ottaa mallia, kun jäähtyvät niin paljon helpommin.
Suomen ilmaston viileyteen sopeutumisessa auttaisi kai lappalaisen kulttuurin harrastaminen. Esim. Lapin Kansaa voisi kai lukea, mutta silloin on koko ajan tajuttava ja laitettava merkille, että lappalaiset piirteet lähes aina johtuvat kylmässä elämisestä, esim. tyyli ja rajuus, kyynisyys tajua kylmästä ja kylmän vaaroista. Kai olisi myös lappalaisia käsitöit, kuvia, musiikkia, vaatteita yms, mistä voisi oppia kylmien säiden kanssa elämistä ja sisätiloissa lämpimänä pysymistä sekä kylmettymisistä toipumista.
Olen kirjoitellut lämmittelyohjeita sisätiloihin noin 150 kpl http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html , mutta olen alun pitäen Helsingistä enkä Lapista. Olen myös kirjoitellut vuodenajoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html . Jollei vuodenaikoja ja valoisuuden määrää osaa, tulee helposti pottuuntunut olo kuin haluaisi tehdä murhia, mutta se on siis tavallista Suomen ilmastossa ja siihen auttaa, kun opettelee ilmaston ja esim. harrastaa jotakin kivaa liikuntaa, ulkoilee yms ja nauttii aurinkoisista päivistä ja päivänvalosta eikä niinkään lampunvalosta, vaikka käyttääkin illalla lamppuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti