tiistai 4. kesäkuuta 2019

Kesävieraiden ajattelutavoista ja taidoista

Koulujen loputtua nyt kesäkuun alusta alkaen on Savonlinnassa taas ihan erilaista, kun osa väestä on mökillä ja kaupungissa kesälomamatkalaisia kai etenkin Etelä-Suomesta. Silloin savonlinnalaista oopperamaiseen taiteeseenkeskittynyttä taitoa on ihmisillä ympäristössä vähemmän, mikä on tänä vuonna näin kesän alussa tuntunut sinä, että osa paikallisista ihmettelee, että mikä nyt ja tuppaa koettamaan korjata ongelmaa syömällä enemmän, muttei se näytä sillä korjaantuvan, vaan kesälomamatkalaisten taitojen tyyppi on erilainen, ei löydy urakalla savonlinnalaiselta kohdalta vaan synty siitä, että koulussa tai koulutuksessa yms yleissivistyksessä ulkoa luettu teoriaperspektiivi on kovin helppo käsitellä' nopeasti kokonaan, ja niin jää paljon kapasditeettia ylitse tavallisen elämän hahmottamiseen, ja kun sen yrittää tehdä elämänviisaasti tunteiden ja tuntemusten sekä oman viisauden ja tervehenkisen sivistyksen hyväksi sanomilla tavoilla, niin syntyy omien havaintojen ja oman elämänkoemuksen sekä sosiaalisen silmän myötä omaa elämänviisautta, joka kantaa pitkälle ja on mm edullista taidoille. Pääkaupunkiseutulaiset kai ajattelevat, että taiteen tekemisen tapaan koko ajan mielessä pidetty teoriaperspektiivi häiritsee liikkumista ja omien valintojen tekemistä, jopa sen hahmottamista, mistä itse pitää ja mikä itselle sopisi hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti