Maalaisen ja luontoharrastuneen sriik skrääk

Sain alkuvuodesta kaksi Meidän mökki -lehden

näytenumeroa ja niistä toisen välissä oli kamalan upean

näköisen astiaston mainos, olisi saanut pelkkien

postikulujen hinnalla. Näytin sitä koirilleni ja ne

pitiv't ajatuksesta, mutta sitten huomasin, että kun

mietimme, millainen astiaston tyylin tenho olisi (niitä

oli muutama erilainen astiasto), niin siihen jotenkin

katosi kaupunkielämämme mökkeilymäinen tenh ja tuli

skiirts skrääts -tyyli kuin ei voisi olla ollenkaan

tyytyväinen kaupungissa ikkunasta näkyviin puihin,

käsitöihin, hankiin ym.
Sitä näin jäin jälkikäteen miettimään, että käykö

monelle maanviljelijälle, mökkeily- ja

luontoharrastuneelle vastaava: jokin elämässä menee

skriik skrääk-mäiseksi ja elämänlaatu laskee kamalasti?

Voiko tuo olla sitä, kun luontoaiheista saa kamalan

hienoja kuvia, maalauksiakin, niin joku maalaa ihan

vain kopioiden, kuin siivellä, ilman omaa hyvän elämän

ymmärrystä, vähän kuin klisheitä toistellen muttei saa

itse elämää hyvälle tolalle, mutta tulee niin hieno

kuva tai tyyli, että jää esille ja juuri

luontaharrastuneiden, maanviljelijöiden, kaupungist

lomaa kaipaavien yms katseltavaksi, kiinnekohdaksi

jonnekin, kenties osaksi muiden käsiotystä heistä ja

heidän elämäntavastaan, sen elämänviisauden määrästä ja

sen elämänlaadusta. Eli oisko pysytt'vä valokuvissa ja

teksteissä ja oltava varovainen, että miten taide

vaikuttaa elämänlaatuun?

Demokration osaamista objektiivisilla pääkaupunkiseudulla

Savonlinnassa asuessani, lieneekö siksi, että olen nelikymppinen vai muusta syystä,olen saanut vaikutelman, että jossain määrin pidetään hyvänä vakiintuneisuutta, uomillaan elämistä, sitää että on löytänyt itselleen sopivan lokeron maailmassa ja elää siinä. Toisaalta kuitenkin arvostetaan taitoja, jopa taidetta. Helsingin yliopistossa opin, että on ainakin kahden tyyppisiä akateemisia: suomalaistyyppisiä objektiivisia ja ulkomaalaisia urautuneita uomiinsa tyytyväisiä, joilla on kapeampi käsityskyky ja eivät välttämättä tiedä valintojensa perusteluja, niitä syitä, joiden vuoksi maailman on hyvä olla niillä uomilla, joilla se on. Objektiivinen sen sijaan katselee useita vaihtoehtoja ja ymmärtää yhteiskunnallisia syitä yleisellä tasolla, että miksi tietyntyyppisille ihmisille tai tietyntyyppisissä tilanteissa tiettyihin tarkoituksiin ovat hyviä tietyt ratkaisut ja toisiin toisenlaiset. Niin jos Savosta puuttuu järjestäytyneen yhtieskunnan toimivuutta, moraalia, turvallisuutta, niin pääkaupunkiseutulainen akateeminen usein osaisi omalla ymmä'rryksellään tarjota moneen tilanteeseen objektiivisen monelta kannalta toimivan ja elämänviisaan, yleensä ihan tercvehenkisen ratkaisun, ja osin on lukenutkin sellaisia. Mutta osa tietenkin haluaa itse keittää jotakin soppaa ja tarjoaisi ratkaisun, josta jokin räjähtää tai tulee muuten isoja ongelmia. Mutta demokratiaa kannattavilta puoliltaan soaisivat kyllä.

Kerimäkeläisyys verrattuna nätkiläisyyteen

Kerimäki kuuluu nykyisin Savonlinnaan, on yksi sen kaupunginosista vaikka on erillinen kylä aika pitkän ajomatkan päässä, samoin kuin Punkaharju vielä idemmän. Tänään juhlitaan 170-vuotiasta Kerimäen puukirkkoa, mutta kovin ankea tunnelma siitä tulee, kai kerimäkeläisyyden myötä. Kerimäkeläisyys vaikuttaa olevan kovin karsittu savonlinnalaisuuteen nähden, siksi, että kerimäkeläisten arvostukset ovat sellaiset, ja se kai on taitotasoero. Kerimäkeläinen kai arvostaa kirjastoa ja lukemista, tavallista palkkatyötä, liikuntaa, sitä, ettei olla palleromaisen lihavia, toimeliasta elämää, puutarhanhoitoa, tavallisen koulutetun järjen mukaan asioiden hyvällä tolalla pitämistä, siis ihan mielekkäitä asioita, hyvää elämää tuoviakin, mutta nuoremman polven taitotasolla noin opintojen mukaan arvioituna. Savonlinnalainen tai ainakin nätkiläinen taas on ajattelussa taitavampi, taiteen tasoa ja osin uskonnon kai, on pikemminkinmummola ja vanhemman väen seuranpitoa kuin ihan perusasioiden opettelua. Siksi kun joukkoon tyulee taitamattomampia, niin nämä laittavat puuhan hitaammaksi ja ateriakeskeisemmäksi, väliin pänniväksi ja epäviisaaksi ja sitä sitten vanhemman väen tapaan pehmentämään ja onnistuvammille urille ohjaavaa.

11.6.2018 On kai niin, että taitavien lapset jäävät yleensä taitamattomiksi, koska taitavampi liian äkkiä passaa kaiken ja osaa passata. Kun taas taitamattomien laposet kehittyvät taitaviksi,koska äiti ja isä eivät osaa, niin lapsen on pakko itse opetella tekemään kaikki kunnolla. On kai myös tyypillistä, että taitamattomampi jää kilpailemaan taitavan kanssa, mutta siinä on yleensä väärinkäsitys: ero vain syntyy ikäerosta ja siitä, että toinen yrittää kilpailla toisen kiinnostuksenkohteiden kohdalta eikä jossakin omassa ihan muussa, ja yrittää asua tuolle toiselle tutussa lapsuudenkultuurissaan eikä jossakin etäällä, kai Savon ulkopuolella (jos lapsuudenkoti tai taitavampi kilpakumppani oli savolaissuuntautunut), millainen itse on,mistä on harrastuntu ja missä luonnostaan tajuaisi sen, että vastaavasti on itse nuoremmalle polvelle dominantti aikuinen, taidoissa etevämpi muttei toisten omien haaveiden kohdalla. Ei elämä ole kilpailu vaan oman lokeron löytämistä ja sivistynyttä käyttäytymistä omassa lokerossa, itselle sopivassa elämässä ollen.