Pääkaupunkiseudulla aikanaan, mistä olen syntyisin ja kouluni käynyt, tuntui, että tavallisen elämän osaa ihan kokonaan kuvioineen, sosiaalisine puolineen, lähestymistapoineen, elämäntapoineen, ihmisineen, ja niin ruokaakin tarvitsi tietyn verran, sen tavallisen ruokasuosituksen mukaisen, ja etenkin juuri terveellistä, monipuolista, ja sillä oli ihan kylläinen ja jaksoi hyvin ihan koko ajan.
Mutta Savonlinnassa sitten olen harrastanut taiteita ja niissä on ollut uutta opittavaa, suuria hienoja asioita voinut niissä ajatella ja opetellakin niistä uusia puolia tai ainakin niiden kertomistavoista. Samalla on ollut kulttuuriero sulateltavana: täällä ovatkin eri ammatit dominantteja ja ainakin omassa elämässäni entistä vanhemmat ihmiset, samalla kannetaan mummolan ja matkailupaikkakunnan taakkaa parantaa vierailijoiden arkea, vaikka visiitti kestäisi vain puoli tuntia itse kaupungissa, mikä vaatii oman elämänviisauden lajinsa ja oman taitonsa, joita voi täällä opetella. Silloin jos syö tuhdisti, vaikkapa talvisaikaan punaista täysmaitoa, niin se on jotenkin eheämpää: ehkä ymmärrän niin korkeampilaatuisesta taiteesta, ehkä ymmärrän vuosikymmeniä kokeneeempia niin paremmin, ison kimpaleenkerrallaan omallamittapuullani mutta heille joku juttu vain ja sitä miten matkailupaikkakunnan kulttuurikeitossa törmää milloin minkäkinmaalaisiin ulkomaaneläviin, joidenolemassaolostakaan en tiennyt aiemmin. Ja niin olettaisin Savonlinnassa vierailevan olevan tärkeä syödä itsensä tavallista kylläisemmäksi kunnollisella maalaismallisen suunnalta olevalla rtuualla, millä kantaa tuo taitotason nousun tuoma rasitus ja niin parantaa elämäänsä koko vuodeksi on ideana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti