Mukavan läheinen, vaarallisen lähelle päässyt vai yhteisön suojaa vailla

Savonlinnalaisilla, ainakin Nätkin kaupunginosassa, jossa asun, on läheisen oloiset välit, sosiaaliset mutta varuillaanolevat. Silloin jää kunkin omien sosiaalisten taitojen varaan, mikä tuo ongelmia, jos joltakin osapuolelta taidot loppuvat kesken. Väki on mukavaa, mutta vaikuttaa kuin joillekin aikuisille ystävällisyys olisi vanhemmilta opittua, liian läheinen tyyli, joka aiheuttaa vastareaktion, eikä oma luonnollisin sosiaalinen etäisyys.
Etäisemmät välit sillä etäisyydellä ja hyvän käytöksen asteella kuin millä noudatetaan suomalaista kulttuuria, sen näkemystä siitä, miten viisaasti elää, olla ihmissuhde ja yhteiskunnan jäsen, näyttäisivät ratkovan ne sosiaaliset ongelmat, jotka johtuvat tätä tyhmemmästä omasta sosiaalisuudesta, elämänviisauden puutteesta, yhteisön tason maailmankuvan puutteellisuudesta yms.

Linnateema turvan tuojana

Savonlinnassa on hienoa linna, Olavinlinna, ja se on pitkälti kaupungin asukkaiden kiinnostuksenkohde: millaista on olla ritari yms. Turun joulurauhan julistuksessa lauletaan ensin Jumala ompi linnamme, kai siksi, että linnateeman ajatellaan tuovan turvaa ja siksi onnellisemman elämän. Mitä siis olen linnateemasta täällä asuessani oppinut? Oppini olen saanut sieltä täältä, en mitenkään linnaan liittyen, mutta ehkä ne jotenkin sopivat kaupungin henkeen. Miten siis puolustaa ja puolustautua linnamaisesti elämässään?
Linnassa on muurit, ne pysäyttävät hyökkäyksen ennen kuin se ehtii vahingoittaa asukkaita. Tarvitaan siis joitakin tekijöitä, jotka toimivat muurimaisesti suojana. Vihollisia vastaan suojaavat usein helpot asiat, joita kaikilla on ja jotka kaikki hyväksyvät ja useimmat kokevat hyviksi, mieluiten etenkin ikävät luonteet. Näitä ovat hyvä ruoka, kirjasivistys ja musiikin harrastaminen, sekä tuntevuus ja uskonto. Nämä kaikki ovat omalla tavallaan luomassa tilaa tuntevuudelle, mikä taas on jonkinlainen elintilan mitta: toimivatko normaalit reaktiot ja yhteisön jäsenten välinen luonnollinen kommunikaatio. Pääkaupunkiseudulla oltiin tässä mielessä liian ahtaalla, mutta Savonlinnassa Ooperajuhlilla beesaaminen tuo tuntevuutta. Kristinuskoa tukee Valamon luostarin läheisyys ja se ja mökkeily, matkailu, taide, luonto ja käytännön alat tuovat painotusta elämänviisauteen.

* * *

Tilan saamisesta tunteille muiden asioiden suojissa katso myös http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/12/tilan-saamisesta-tunteidenmukaisuudelle.html .

2.9.2017   Suojaavista tekijöistä katso http://savolaisuudesta.blogspot.fi/2017/09/linnasta-turvan-tuojana-toista-kertaa.html

Kaupat ja elämäntapa

Savonlinnan seudun tapahtumatarjonta ja mökkeily tarjoavat osin samanlaista viehätystä kuin joulunaika vanhanajan käsitöineen ja maalaisromantiikkoineen. Savonlinnassa asuminen on vähän joulumaista koko vuoden. Sillä on kai osin tekemistä sen kanssa, että paikalliset ja mökkeilijät pitävät moisesta ja ovat sellaista toivoneet kauppiailta - niin kai voisi muuallakin tavallisissa kaupoissaan tehdä, jos joistakin joulun piirteistä pitää, tai muustakaan monien asuinseudullasi pitämästä elämäntapapiirteestä.

Pääkaupunkiseutulaisuudesta

Sitä en sitten tiedä, mihin pääkaupunkiseutulainen meno kaatui. Yksi syys tuntui olevan kaavamaisuus, jonkinlainen ruutumalli tai viivamaisuus, joak vain tuli jostakin aina mukaan ilman, että ihmiset olisivat siten ajatelleet tai niin muodollisesti sosiaalisia olleet. Ihmisten ajatusmielikuvat olivat kuvia tai kokemuksellisia kuvia tunteineen niin kuin kuuluukin ja ihmiset sivistyneitä yhteiseksi hyväksi olevia sivistyneita mielipiteitä kannattavia ja niiden perusteluita omakohtaisesti ymmärtäviä ja keskustelut osasivat tarjota jokaiselle suunvuoron mutta kuitenkin jättää voimaan vain parhaat yhteiseksi hyväksi reilusti olevat ratkaisut. Siltä pohjalta pitäisi monen asian toimia hyvin, mutta mistä tuli koulun kaavamaisuus, vanhempien mielipiteiden järjenvastainen dominanttius, pakko opiskella yliopsitolla yms. isot hankaluudet - median tyylistäkö? Näyttelevätkö uutistenlukijat jotakin, mistä tulee ikävä kaava etenkin nuorille? Onko lehtien kieli jotenkin liian kaavamaista? En tiedä, mutta Savonlinnassa ei ole samat ongelmat mutta eri ongelmat kyllä. Eikö näistä saisi jonkin hyvän yhdistelmän? Savonlinnalaiset kai luulevat pääkaupunkiseutulaisia ruutumallisesti ajatteleviksi ja ilkeiksi. Samoin vanhat luulevat nuoria koulumaisiksi sen sijaan, että muistaisivat, montako tuntia päivässä koulua oli ja läksyt päälle ja vanhempien ja median tyyli kanssa koulumainen.

Lisähuomautus opiskelupaikan opin perspektiiviin kenties käyttäisi viivoja ja laatikoita, samoin kouluasioista puhuttaessa lisähuomautus, että menenpä nyt tekemään tuota muuta, mutta se muu olisi ilman laatikkoa, viivatnta aluetta, joten eivät viivat ja laatikot selity koulutuksen dominantiudella.
Henkilö, joka elää itseään rehevämpien seurassa, usein korvaa rehevät ajatukset viivoilla ja termeillä, eli on vain tyhmempi ja vähemmän asioiden puolista käsittävä, tekniseksi sanottu muiden osaamisella beesaileva. Sellainen henkilö luulisi viivan olevan tärkeämpi kuin rehevä monipuolisesti ja monimutkaisesti mietitty ajatus. Samoin kai luulevat monet harjaantumisluokkalaiset. Heidän ihailijansa, jotak eivät arvosta fiksumpia (rehevämpiä), yrittäisivät seurata aina viivoja ajatuksissa ajatussisältöjen sijaan. Sellaisen kanssa sosiaalinen ehkä kopioisi tuon taipumuksen. MUtta mistä kopioi niin estoitta, että tuollainen kumma piirre tulee huomaamatta - pikkulinnuiltako, kun ne mainostetaan terveen luonnollisuuden ruumiilistumiksi?
Samoin kai ne, jotak elävät itse naisellisen naisen elämää, mutta eivät ymmärrä niiden perusteluita kyllin konkreettisesti, ja oikeasti arvostaisivat työelämää, voivat käyttää ruutumallia ja teknisyyttä dominantissa asemassa vaikka minkä hienouden ylitse, myös muiden mielipiteitä kuunnellessaan. JA niin heiltä kopioiva voi joutua viivamallisille teille heitä kohtaan tuntemansa arvostuksen voimin.
Myös kaavamisesti tekevä työhönsä tyytyväinen voikin seurata kaavaa ideoiden asemasta ja niin jumiuttaa urilleen hänen tyytyväisyytens ihailijan, joka ei itse ole mieleisessään ammatissa. Minun äitini olisi ollut tässä lokerossa eli työhönsä tyytyväinen urautunut ja siksi urauttanut minutkin nuorena, kun olisi pitänyt ammatti valita.

Toipuminen, hankaluuksien ylittäminen ja elämänviisaus

Savonlinnassa pari vuotta asuttuani ja myöhemmin on ollut se olo, että täällä satsataan mahdollisuuksiin harrastaa taiteita ja tehdä omin päin hienoja juttuja, viettää hyvää aikaa pääosin kotona ja musiikkitarjonnan sekä hyvän ruuan siivin. Tuntuu, että arki halutaan kohottaa vähän kuin juhlan tasolla, niin kuin matkailupaikkakunnalle sopiikin, mutta juhla sitten degeneroituu lämpöiseksi ruuaksi, mikä myttyynnyttää elämän ja vähentää liikuntaharrastuksia. Sellaiset rankat elämänlaatua heikentävät jutut, jotka pääkaupunkiseudulla sivuutetaan arkeen kuuluvina, kuten koulu ja työ, yritetään täällä saada ojennukseen pois pilaamasta elämänlaatua ja korkeaa taitotasoa sekä elämänviisautta, mikä on Savonlinnan suuri hyvä puoli, mutta myös jotenkin liian rankasti tehty, kun kumminkin koko yhteiskunnan laajuiset jutut olisivat usein monen rakentavasti keskustelevan ihmisen voimin korjattavissa. Eli tuntuu kuin täällä jotkut olisivat miettineet, että pidetään hyvää tasoa, yllä, taistellaan sen puolesta, ja niin ihmisillä on rankkaa, istuvat kotona ja syövät toipuakseen ja niin elämä menee myttyyntyneeksi, tuntuu, että toivuttavaa on vielä enemmän. PÄäkaupunkiseudulla asuessani opin, että niin kauan kuin on ongelman ehdoilla, kun katselee ongelmakeskeisestä näkövinkkelistä asioita, kun on ikään kuin antanut päätäntävaltaa ongelmalle, niin niin kauan pysyy ongelman aiheuttamassa sopassa, ja savolaiset tuntuvat kovasti olevan sellaisessa sopassa. Sen sijaan pitäisi vaihtaa perspektiiviä, ei antaa ongelman päättää asioita, tehdä jotakin hyväätekevää, niin ongelma katoaisi itsestään, vaikkapa lähteä metsään kävelylle, kaupungille tuulettumaan, johonkin kivaan harrastukseen ja kavereita näkemään tms. sinänsä tervehenkistä, joka tuo hyvää perustaa, jolle elämänsä rakentaa, jonka voimin pyyhkäistä ongelmat pois. Niin kauan kuin on jumiutunut, kun elelee samoissa ympyröissä, niin syntyy tietyt ongelmat, jotka aina vaivaavat ja joista ei pääse ylitse, mutta jos pääsee tervehenkiseen hyvää elämään ja tuulettumaan pois vanhoista kuvioista niin ongelmat ratkeavat kuin itsestään.

Savolaiset elämänviisaudessa keskitasoa

Yleensä, kun joku on aika taitamaton mutta osaa kuitenkin jonkin verran olennaisuuksia, niin tekeminen ja sen onnistumiset ovat kovin näkyviä ja helposti tunnistaa, että tuolla henkilöllä on noita taitoja. Kun joku on paljon taitavampi, tekee hän monimutkaisesti ja onnistuu keveästi niin että asiat sujuvat ja tekeminen on luonteva osa elelemistä. Monimutkaisuus näyttää epämääräisen muodottomalta ja siinä on monia piirteitä, jotka muodostavat aika monimutkaisen kokonaisuuden. Niinpä taitavinta ei useinkaan tunnisteta taitavaksi muuten kuin tuloksista päättelemällä. Ihan taitamaton sen sijaan turaa ja epäonnistuu pahoin, mistä usein suuttuu koko tekemiseen.
Onkohan savolaisten elämänviisaus tuota keskimmäistä laatua, kun se on niin näkyvää ja ymmärrettävää: syödään, ollaan kotosalla, tehdään omin päin, nämä ovat hyviä perusratkaisuja, jotka tuovat selkeitä perusetuja. Taitavampi sen sijaan satsaa terveisiin elämäntapoihin ja niin arki rullaa, on jaksavaisempi, ihmissuhteet sujuvat paremmin ja elämäntapa kantaa taidot korkeammalle, mistä ne eivät näy kuin onnistumisina. Pahantahtoiset, jotka eivät osaa syödä nälkäänsä tai jättää syömättä lisää kun ovat ihan kylläisiä, ovat niitä elämänviisaudessa taitamattomimpia.

Taidot ja onni ruuan yms siivellä

Pääkaupunkiseudulla nuoruuteni asuessani opin terveet syömätottumukset, aina olin kylläinen tai sitten menin heti syömään, mutten syönyt liikaa vaan sain elämän viihtymisen liikunnasta ym harrastuksista. Suruun en syönyt kuin surun hetkellä, koska ajattelin, että syöminen tekee myöntyväisen, muttei korjaa ongelmia ja tärkeämpää korjata oman elämän ongelmat pois kuin olla hetken verran tyytyväinen ilman syytä.
Savonlinnassa on ruuat laitettu matkailijoita ja viileässä mökkeileviä varten, masu pullolleen hyvää ruokaa, joka paikkaa matkan vaivoja. Kulttuuri tuntuu suosivan mahansa pullolleen syömistä niin, että tulee lämmin olo ruuastakin, kotona oleilua ja kai murhia, mikä tuo rankan olon ja lisää syömistä. Niinpä on Savonlinnassa tullut syötyä suruun tai huoleen yms, jolloin ruoka on tuonut lauantaimakkaran maun kaltaisen lämpöisen hyvin syöneen olon kuin lauantaina, jos on ollut jälkiruokaakin ja vaikka lämmintä teetä. Silloin, kun samoina aikoina olen innolla yrittänyt oppia taiteita ja ortodoksista kristinuskoa, niin kylläisyys ja lämpö ovat nostaneet taitotasoani niissä samaan tapaan kuin yönsä hyvin nukkunut on aamulla eheämpi ja viisaampi kuin illalla väsyneesti turaava, epäonnistuva ja äkäinen. Kun ongelmat usein ratkotaan viisaamman perspektiivin avulla, jonka käyttöä epätoivoisessa tai masentuneessa hetkessä auttaa se, kun syö mahansa lämpöiseksi ja täyttää energiavarannot ja hetken jaksaa olla täysipainoisesti taiteellinen tai uskonnosta oppimansa hyvällä tavalla, hyvällä tunnelmalla tavoittaa.

Toinen, mikä Savonlinnassa on eri lailla, on harrastusten vähyys, kun illalla kaupungilla seitsemän aikaan, kun harrastukset siellä olisivat, on kuin Helsingin keskustassa iltakymmeneltä, vaarallista jo, ainakaan usein rampata. Niin joskus, väliin useastikin, tulee tehtyä kuin vanha väki, joka ei tee paljon mitään, niin siitä asioiden ja tekemisten rytmitys menee toiseksi ja joskus huomaa, että epäviisaat rytmitykset karsiutuvat niinä kertoina pois ja tilalle jää jotakin elämänviisasta taitavaa, mitä kotona omissa harrastuksissaan juuri on pyrkinyt vaalimaan, vaan ei ole tietänyt, että mihin se kaatuu. Eli jotain väliä on sillä, ettei ole samassa rytmissä, kuin kommunikoimaan virittäytynyt sellaisten kanssa, joita pitää kovin epäviisaina, sillä kommunikaatio on kuin oven pitämistä auki sellaisiin tekemisiin tuon toisen silmissä, vaikkei itse moisiin aikoisi. Kuinka monen kanssa lopultakaan keskustelet, kuinka moni luulee sinua heidän kanssaan samanlaiseksi mieltymyksiltäsi ja suuntautumiseltasi. Usein parempi kuin keskustella ei-niin-viisaan kanssa olisi antaa hänelle kirjavinkki, sillä moni tajuaa omat puutteensa rakentavasti ja lukee mielellään kirjoja, joista oppii jotakin hienoa. Itselle taas tärkeää on kaveerata jatkuvasti, vaikka tapaisi harvoin, niiden kanssa, joiden taitotasolle itse haluaa, siis sellaisten, joiden suuntautumisen haluat omaksua itsellesi.

Rimanalitus hyvän elämän turvaajana

Olen tässä pohtinut, mistä pääkaupunkiseudun puutteet johtuvat.
Kun käyttää vain yhtä lähestymistapaa, saa vain yhdenlaisia tuloksia
ja jää aina samat ongelmat, jotka vaikuttavat maailman suurilta
ratkaisemattomilta kysymyksiltä. Kun kaikki keskustelevat keskenään,
kaikille tulee sama näkökulma, samat tiedot ja sama lähestymistapa,
jokseenkin sama taitotasokin tyypillisine ongelmineen. Niin on käynyt
pääkaupunkiseudulla.
Savonlinnan tyypillinen piirre on matkailu elinkeinona: ylläpidetään
joukolla asioita, joista matkailijat pitävät. Pitkän automatkan
jälkeen on ateria paikallaan ja pitkän työputken jälkeen huojennus
työpakkoon, omakohtaisuuden ja tuntevuuden puutteeseen, vain
viralliseen sosiaalisuuteen jne, ja niitä savonlinnalaisuus tarjoaa.
Perustapa, jolla tähän saavutaan, ei ole mikään hienous vaan
väsyneellekin työntekijälle mahdollinen: syö mahasi täyteen tai et voi
kun muuten joku varmasti murhaisi sinut. Ja voimavarojen palautumunen
loman, ruuan, kotioleskelun, taiteiden, luontoympäristön ja käytännön
tekemisten myötä sitten nostaa taitotason korkealle niin, että
päästään onnistumisiin, tulee mukavat muutama lomapäivää Savonlinnan
seudulla, ehkä ensi vuonna uudestaan.
Trikki onnistumiseen on siis tehdä rimanalitus meiningin
vaativuudessa, jottz kaikki pääsevät mukaan, ja niin suojella
elämänlaatua. Lisäksi satsatazn kaikkia kiehtoviin juttuihin muttei
pakolla pitkään. Rosvot, lomamatkailu, ruokatauko, valinnanvara
happeningeissä ja kestoissa tarjoavat ulospääsytien kyllästyneille
matkailijoille.Olen tässä pohtinut, mistä pääkaupunkiseudun puutteet johtuvat.
Kun käyttää vain yhtä lähestymistapaa, saa vain yhdenlaisia tuloksia
ja jää aina samat ongelmat, jotka vaikuttavat maailman suurilta
ratkaisemattomilta kysymyksiltä. Kun kaikki keskustelevat keskenään,
kaikille tulee sama näkökulma, samat tiedot ja sama lähestymistapa,
jokseenkin sama taitotasokin tyypillisine ongelmineen. Niin on käynyt
pääkaupunkiseudulla.
Savonlinnan tyypillinen piirre on matkailu elinkeinona: ylläpidetään
joukolla asioita, joista matkailijat pitävät. Pitkän automatkan
jälkeen on ateria paikallaan ja pitkän työputken jälkeen huojennus
työpakkoon, omakohtaisuuden ja tuntevuuden puutteeseen, vain
viralliseen sosiaalisuuteen jne, ja niitä savonlinnalaisuus tarjoaa.
Perustapa, jolla tähän saavutaan, ei ole mikään hienous vaan
väsyneellekin työntekijälle mahdollinen: syö mahasi täyteen tai et voi
kun muuten joku varmasti murhaisi sinut. Ja voimavarojen palautumunen
loman, ruuan, kotioleskelun, taiteiden, luontoympäristön ja käytännön
tekemisten myötä sitten nostaa taitotason korkealle niin, että
päästään onnistumisiin, tulee mukavat muutama lomapäivää Savonlinnan
seudulla, ehkä ensi vuonna uudestaan.
Trikki onnistumiseen on siis tehdä rimanalitus meiningin
vaativuudessa, jottz kaikki pääsevät mukaan, ja niin suojella
elämänlaatua. Lisäksi satsatazn kaikkia kiehtoviin juttuihin muttei
pakolla pitkään. Rosvot, lomamatkailu, ruokatauko, valinnanvara
happeningeissä ja kestoissa tarjoavat ulospääsytien kyllästyneille
matkailijoille.

Savonlinnan Olavinlinna suomalaisin silmin

Olavinlinnan tyyli on vaikuttava, niin ehe’ ja elinvoimainen on se tapa, jolla sen kivet on aseteltu, ett’ moista hyv’’ laatua tapaa nykyaikana vain kes’isill’ koppakuoriaisilla. Olavinlinna on paitsi sotalinna muureineen ja torneineen ja ymp’r;ivine virtoineen, my;s suomalaisen strategian n’yte, ulkon’;ll’’n sotien kulkuun ja syntyyn vaikuttamaan pyrkiv’. Olavinlinna on tavalaan Savonlinnan kaupungin keskus, laajemman Olavinkadun kauppakeskittym’n lis’ksi. Siksi se vaikuttaa seudun ilmapiiriin ja  siis aikanaan kaupungin ja seudun puolustukseen, mik’ on rakentaessa tyyliss’ otettu huomioon.

Olavinlinna on rakennettu Ruotsinvallan aikana puolustukseksi Ven’j’’ vastaan, mutta se on olennaisesti suomalaisten linna, Suomea puolustamassa henkien suomalaista ’lyllist’ ja sosiaalista ylemmyytt’, kokonaiskuvallisuutta sanottaisiin nykyisin. Ruotsalaiset n’hd’’n liian koulutettuina ja koulussa opittua ulkoa p’p’tt’v’n tapaan aidoista kuvioista pihalla olevina jotenkin tyhmempin’. Ven’l’iset taas n’hd’’n liian muodollisuutensa vuoksi niin ik’’n tyhmem[in’ ja molemmille maille linnan tyylin viesti on> @T’m’ on liian kaukainen maa teille, menk’’ takaisin kotikonnuillenne niin el’m’nne on tyytyv’isemp’’, sit’ oikeanlaista el’m’’, jota olette kaivanneet. Suomi on marginaalinen maa, v’h’merkityksinen teille, t’rke’mpi’ ovat suuren maailman suurvallat aivan toisaalla.@, mutta Ruotsi on virallinen vallanpit’j’, jota ruotsalaiset viranhaltijat edustavat matkaillen silloin t’ll;in Suomeen ja Savonlinnan Olavinlinnaan.

Nyky/Savonlinnassa asuu paljon suomea puhuvia ulkomaalaisia, ja niin linnan viesti tuntuu menett’neen k’sityksen suomalaisesta n’k;kulmasta ja j’ljelle ovat j’;’neet vain linnaa vastaan hy;kk’’vien ven’l’isten, linnaa puolustaa aikovien suomalaissotilaiden ja linnaa sis’puolelta sabotoivien ruotsalaisten varusmiesten n’k;kulmat. Ruotsalaiset tuumivat @T’’ on meid’n linna. Me halutaan asua t’’ll’. Savonlinnassa ja Suomessa on kiva.@ Suomalaistua ja savonlinnalaistua haluaville ven’l’isille ja miksei muillekin ulkomaalaisille linnan viesti on> @Sy;k’’ hyv’’ ruokaa mahanne pullolleen, niin havaintokykynne avartuu huomaamaan suomalaisittain> saatte paremman kapasiteetin ja muututte hyv’ntuulisiksi sosiaalisesti hyvin p’rj’’viksi pitk’lti suomalaisten tapaan. Mutta suomalaiset t’m’n jo osaavatkin.@

My;s linnaa puolustamaan palkattu suomalainen isokokoinen sotilas sy; hyv’’ ruokaa, juo sahtia ja treenauttaa sotataitoja nuoremmilla sotilailla ja treenaapa tappelua itsekin. Viereisen kaupungin v’ki on ihastunut linnaleikkeihin> turnajaisia ja muita sotataitoja nuorille miehille ja muukin kaupungin v’ki auttaa puolustuksessa. Sodan sattuessa he tulevat isolle linnanpihalle suojaan ja kauppiaat ym. ylemm’ss’ asemassa olevan linnantupiin perheineen. Rauhallisempina sota/aikoina linnasta on hyv’ tehd’nopeasti etenevi’ iskuja hevosella aika laajalle alueelle linnan it’/ ja pohjoispuolisille seuduille.

Linnan kivet ovat suomalaisten valitsemat ja latomat ja kuvastelevat suomalaista osaamista ruotsalaisten vallan ikeess’, mutta linnan arkkitehtuuri on ruotsalainen, joten niiden, jotka ovat kiinnostuneet linnan arkkitehtuurista tai sen ratkaisuissa kuvastuvasta sotataidosta, on parasta matkustaa Ruotsiin, sill’ sen n’k;kulma on kokonaan ruotsalainen.

Linnan arkkitehtuuri olisi hyvin toisenlainen, jos suunnittelujoina olisivat olleet suomalaiset eiv'tkj' ruotsalaiset. Linnassa on nyt kaksi eriluonteista puolta> on pohjoisen puoli, joka on vastavirran puolella ja tornillinen, ja on etel'n puoli, joka on suvantoa, torniton ja portti on siell'. On ohjailua ja ansoja,jonkinlaista ilkeily'. Kun taas suomalainen rakentaisi ehe'n tasapainoisen toimivasti aistit auki ja olettaisi suvereeniuden ja reiluuden luovan hyvi' oloja. Luultavasti olisi torni joka kulmassa ja kukin osa luonteensa mukaan hyvin rakennettu eik' ansamainen. Voisi toki olla ep'edullisia hy;kk'ysolosuhteita, mutta sosiaalinen silm' suosisi tervehenkisyytt' ja yst'v'llisyytt' eik' ep'reilua menoa. Alatavastaajan roolin sijaan suomalainen suosisi etuly;ntiasemaa, mik' juuri aiheuttaa eron ilkeilyn ja yst'v'llisyyden v'lill'..

Taidetta oppimassa savolaisuuden tuella

Taide liittyy hyviin tekemisentapoihin, jotka kuvastuvat tyylin viisautena. Omakohtaisuus, jota paljo ajan viettäminen omissa oloissa kotona tai mökillä tuo, sallii valinnat eri tekemisten ja niiden eri tekemisen tapojen välillä. Erilaista kokeilemalla ja omien tunteiden ääneen luottamalla syntyy parempi taito ja eläväisempi työn jälki. Luonnon ihaileminen ja runsas vapaa-aika tukevat tunneviisautta. Ortodoksinen kristinusko on vahvemp pohja kuin ev lut kirkko nostamaan elämän alhoista ja ongelmakohdista pois, jolloin jää eheyttä muuhun elämään ja tekemiseen. Luonnon ihaileminen auttaa löytämään tuollaista uskonnollisuutta.
Käytännön aloilla ja taidekäsitöissä on samantapaista elämänviisautta kuin taiteessa.
Pääkaupunkiseutua vaivaa, kun koulu ja sen myötä aivan aloittelijoiden tyyli eli tekemisentapa jää ylopiston nauttiman arvostuksen myötä roikkumaan niskassa jatkuvasti, esim. siksi että myös muiden ammattialojen ihmiset ovat akateemishenkisiä, jolloin vapaa-aikakaan ei ole elämänviisauden tyylilajissa. Mörököllimäisempi savolainen ei jää niin helposti kapulakielisiisn keskusteluyhteyksiin milloin kenenkin kanssa vaan lampsii minne itseä huvittaa. Näin ollen ero ammattialoissa näyttäisi tuovan paljon tukea taiteiden harrastamiselle Savonlinnan seudulla.

Taustaa

Olen Helsingistä kotoisin, yhden vuoden olin maatalouskoulussa pikkupaikkakunnalla ja muutaman vuoden asuin Espoossa ja nyt muutaman Savonlinnassa.
Savonlinnan seudulla olen lapsena ja nuorempana mökkeillyt kesäisin viikon pari ja joskus käynyt Savonlinnassakin. Yleisvaikutelmani oli silloin, että savonlinnalainen on jotenkin rehevämpi sosiaalisuudeltaan ja hahmotustavaltaan. Siinä, missä pääkaupunkiseutulainen osaa vain yhden perspektiivin, käyttää savonlinnalainen kätevästi montaa ja leppoisat vitsikkäät savolaiset keikaukset keskusteluissa tuovat näkökulmaan elämänviisauden äänen. Savonlinnalainen vaikutti siis tavalliselta suomalaiselta, joka on elämänviisaampi, fiksumpi ja sosiaalisesti taitavampi kuin muut.
Savonlinnaan muutettuani on näkökulma toinen. Osin se johtunee siitä, että mökkeily on jäänyt pois ja tilalla kaupunkielämä savonlinnalaisuutta tavallisena pitäen eikä puoli tuntia vierailevan kesämökkiläisen silmin. Osin syynä on se, että suomea puhuvia ulkomaalaisia näyttää olevan käsittämättömän paljon ja suomenkielisiä suomalaisia käsittämättömän vähän. Osa ulkomaalaisista on otki venäläisiä, mutta suurin osa niin savonlinnalaistuneita, etten tiedä, mistä maasta he ovat kotoisin, mutta arvelisin, etteivät ainakaan suomalaista kulttuuria tuntevia. Rikollisuutta on myös käsittämättömän paljon ja se tuntuisi liittyvän siihen, etteivät ulkomaalaiset halua opetella suomalaista kulttuuria, ("Elele ja anna toisten elellä"-sääntö pitäisi opettaa jonkintoisen sanonnnan - vaikkapa "Tilaa onnelle!" tms. - avulla, kun se sotketaan pasifismiin, jota pidetään suomalaisten isoimpana vikana, jonkialaisena ala-arvoisuutena muihin kansoihin nähden.) lähinnä murhia tuntuu oelvan paljon ja päivittäin saa vaikutelman kuin lähiympäristössä olisi tekeillä murhia. Näin ollen savonlinnalainen viihtyy kotona turvassa ja pyrkii olemaan hyväntuulinen ihmisiä kohdatessaan esim. syömällä masunsa täyteen. Lähtökohta ei siis näytä elämänviisaudelle otolliselta, mutta silti täällä asuessa tuntuu oppivan paljon sellaista, mistä olen aina haaveillut, ennen kaikkea taiteista.
Savonlinnan omisnaispiirteitä mökkeilyn ja luonnon lisäksi ovat Oopperajuhlat ja oopperafanius, matkailu, käden taidot ja Valamon ortodoksiluostarin läheisyys, sekä näihin keskittyvä paikallinen sanomalehti.