Savonlinnassa fiksuja

Savonlinnan Nätkin kaupunginosassa asuessani on vaikuttanut siltä, että naapurit, jotka osa ovat vanhuksia, ovat olleet isokapasiteettisia, joilla on omaa osaamista paljon mutta myös kyllästyneisyyttä ja ovat siinä iässä, että etsivät parempaa elämänsisältöä, vaativampaa ja tenhoavampaa. Monesti on vaikuttanut siltä, että he seuraavat uutta vaativaa aihetta olemuksesta, elekielisestä kommunikaatiosta, elekielisestä sosiaalisuudesta yms ehkä sekunnin verran ja se jo on riittävän pitkä aika tajuta se, ottaa kantaa ja melkein kyllästyäkin.

Mitä savolaiset ovat

Katselin tässä viime sunnuntaina itsenäisyyspäivän paraatin alkua telkusta, kun hoksasin, etten enää ihmettele, miten savolaiset ovat sellaisia kuin ovat, vaan ymmärrän jo: savolainen on kuin vanha omaperäinen mies: höveli kahvipöydässä istuskelija, tarpeen tullen osaavainen pitkän elämänkokemuksensa varassa, asiat jotenkin sillä tavoin rätsähteleviä kuin oman osaamisensa varassa tehdessä eikä kaikista suurimmasta kirjoista luetusta viisaudesta mallia ottaessa, ikään kuin kotipiirin tasoa eikä koko yhteiskunnan ja sivistyksen onnistuneimpien helmien. Mutta jotenkin niin, että savolainen vastaa siis itseään vuosikymmeniä vanhempaa muualta Suomesta kotoisin olevaa.

Julkisuuden kiroista

Kullakin paikkakunnalla on pääammattialansa, joiden merkkihenkilöille se on luonnollinen paikka asua, jolloin toki käy niin, että moni osaa heidän luokseen. Se on kenties kivaa ensi vuosina, mutta sitten jos samanlaisia ummikkoja ravaa ovella vuosikymmenet sen jälkeen, kun itse jo vaihtoi johonkin ihan muuhun, niin kai se on kestämätöntä, mikä voi olla syy siihen, että Savonlinnassa asuessa saa vaikutelman, että täällä on murhia, joihin tulee käsittämätön määrä aina vain uusia ihmisiä uhreiksi tai sitten kylään ihan vain yhdeksi kertaa, mutta jotenkin pääkaupunkiseutulainen sosiaalinen  silmäni sanoisi, ettei näin tummalla ja näin aitoa näyttämättömällä lätsissosiaalisuudella olla ilman suurta vaaraa. Mutta niin, jos joku vaikka lauloi nuoruudessaan, kun ei vielä ollut perhettä, tosi kauniin rakkauslaulun, joka jäi ikivihreäksi soimaan radiossa, niin millaista menoa sitten on joutunut kestämään vuosikymmenet?! Kotirauhan häiritsemättömyys arvona olisi kai erityisen olennaista muista kaikkien julkisuudesta tuttujen henkilöiden kohdalta. Periaatteessa se, joka etsii jotakin kuuluisuutta, ei etsi tätä vaan olisi tyytyväinen saman alan innokkaaseen harrastajaseuraan. Eli jos ulkonäkö ei ole enää sama kuin nuoruusvuosina, niin riittäisi pitkälle, ettei käytä ihan samaa nimeä ja ettei mainitse harrastuksekseen kyseistä aihepiiriä, ammattialaa tai henkilöitä vaan jotakin muuta, minkä kanssa haluaa vielä olla tekemisissä, esim. muusikko musiikinharrastajana tai solistin sijasta jonkin ei-tunnetun bändin rivijäsenenä. Niin sitten jos olisi niitä, jotka oikeasdti vielä harrastavat noita ihania ikivihreitä sävelmiä, niin heidän joukkoonsa eikä artistin kuuluisivat vuosien takaisten saavutusten ihailijat.

Savossa taitavia

Savonlinnan Nätkillä, kun olen asunut, niin toisaalta on vaikuttanut siltä, että on paljon taitavia etenkin iäkkäämpiä ihmisiä, oopperalaulajan, jonkin alan gurun tai pomon näköisiä, sellaisia, joille tavallinen taso on käynyt vieraaksi ja jotka muutamassa sekunnissa tuntuvat saavan aikaan sen, mitä toiset vuosissa tai vuosikymmenissä. Siitä tuntuu seuraavan guruille tyypillinen pehmennetty mutta varuillaan oleva osaavainen tyyli, lepsu ja taitavaa tasoa pitkin kunnollista tekevä yhtä aikaa.
Ja sitten on niitä, jotka ovat ruoka- tai murhaorientoituneita. Kai se on taitaville vähän se ja sama, ketä ympäristössä on, jos keskustelun taso kumminkin on aivan liian alhainen.
Oopperajuhlat kasvattavat seudun taitotasoa taiteissa ja muussakin, mutta eivät koulun pohjalta vaan omin päin tehden, jolloin koulutettu näkökulma vaikuttaa vieraalta ja kireältä, pakonomaiselta, vastustettavalta. Ja onhan se niinkin, että kirjastossa ei kai paljoa käydä, kun naapurustosta jostakin tulee vaikute, että osaisi melkein itse ne kirjat kirjoittaa, kun elämänkokemusta jo on vuosikymmeniä.
(En tuosta tiedä, mutta voiko olla, että gurujen yms erikoisen taitavien asiantuntijoiden pitäisi kirjoitella alan harrastajien/ammattilaisten keskustelupalstoille eikä toimistoihin, niin ei kommunikaatioyhteys katkeaisi, kun toimisto ei välitä viestiä kyllin laajalle joukolle.)

Savonlinnalaisesta näkökulmasta pääkaupunkiseutulaisuuteen

Savonlinnassa asuessani olen saanut sen vaikutelman, että täällä luullaan pääkaupunkiseutulaisia siihen tapaan kaavamaisiksi kuin mitä koulu tai yliopisto ovat sen sijaan, että olisi huomattu, että ihminen itse ei ole kurssin lukujärjestyksen ruutumalli vaan tunteva arkijärkinen elämänmyönteinen kokemuksellisesti hahmottava, asiasisältöjä kaavamaisen muodon sijasta painottava. Voikin luulla, että liika kaavamaisuus pääkaupunkiseutulaisille tulee muiden käsityksistä, siis muualla asuvien käsityksistä, heidän odotuksistaan, eikä pääkaupunkiseutulaisten omista edesottamuksista, jollei nyt sitten koulun opettajien tyylistä, armeijasta, tietokoneista yms. sekä siitä väärinkäsityksestä, että kun toinen on etäännyttävällä tyylillä ja siksi terminologinen, niin toinen luulee häntä omana itsenään niin kuivasdti ajattelevaksi.

Kireiden kanssa toimeen tulemisesta savolaisille

"Toisten kivuliaat perspektiivit ja mukana eläminen
Joskus jollakulla on kireä, liian koulutettu. liian insinöörimäinen, liian negatiivinen tai liian piittaamaton tyyli ajatella ja tehdä, mikä satuttaa sekä piittaamattomuudellaan että tyylilajinsa kireällä typeryydellä. Mutta tuolle henkilölle itselleen tuo kireä perspektiivi ei ole kireä vaan tavallista elämistä asianhaaroineen, huomioon otettavine asioineen ja huomion piirin ulkopuolelle jäävine sivuseikkoineen ym asioineen, joiden varaan elämää ei rakenneta. Jos siis eläytyy tuon toisen elämäntapaan ja näkökulmaan elämään, vaikka vähän niin kuin kurkistaisi kahvioon sisälle, niin se on ihan mukava ja sallii toisille oman järjen käytön, oman taitotason mukaisen toiminnan, omat toiveet, sivistyneen käytöksen ja kauniit arvot, vaikka se itse laiminlöisi niitä, koska ei ole juuri saman tyypin ihminen kuin sinä. Niin kuin erikokoiset ihmiset luonnollisella vaihtelevaisella tavalla yhdessä kulkien voivat hyvin, niin voit myös sinä tehdä asioita omaan tahtiisi ja omalla tavallasi, itsellesi tärkeitä asioita vaalien, vaikka osan aikaa silmäisit myös tuon toisen silmin niin kuin keskustellessa on tapana. Liian yhtä matkaa ei kuitenkaan kannata kulkea, esim. juuri tarkkaan tuon toisen ohjeen mukaan rytmittäen ja muutenkin tarkkaan hänen tavallaan tehden, jos kumminkin olette erilaisia, omaatte eri tarpeet, perustatte elämänne eri asioihin, huomaatte eri määrän sosiaalisia ja elämänfilosofisia juttuja yms. "Elä ja anna toisten elää" on hyvä perusohje. Älä siis tee robottimaisesti perässä, koska tyhmempi perspektiivi on usein kivulias taitavammalle ja tyhmä ei pysy perässä rytminvaihdoksissasi ja monimutkaisemmissa ideoissasi, elämänmenossasi, vaan joka tapauksessa romauttaa omalla painolla meiningin taas palikkajärkisiin uomiinsa oman järkensä mukaiseksi."

Saa olla vaan, rikollisuus vai omakohtaisuus

Pääkaupunkiseudun jälkeen Savonlinnassa asuessani olen saanut sen vaikutelman, ettei Savonlinnassa osata ollenkaan pitää asioita ei-rikollisella tolalla. Suomalainen kulttuurikin on tuntematon. Vai olisi pääkaupunkiseutu tosiaan kyvykkäiden johtajien seutua?
Savonlinnassa "Elä ja anna toisten elää" on degeneroitunut muotoon saa olla vaan, muttei tarvitse varoa, että mitä muut siität uumivat tai mitä heille käy. Rajahan olisi pitänyt vetää siihen, ettei saa tehdä, mistä on kohtuutonta vahinkoa muille. Ero on kai siinä, että Savonlinnalainen, kenties pikemminkin matkailuseutuna kuin rajaseutuna, suhtautuu positiivisesti murhiin ja toisaalta ajattelee, ettö ne juuri ovat muiden häiritsemistä. Mutta olisihan rajan saanut vetää viisaamminkin: tuomita kiusanteon ja sallia puolustautumisen vaikka murhinkin. Tuntuu, etteivät taiteilijat osaa vetää näitä rajoja/linjauksia, koska ovat tekemisissä monimutkaisen kanssa, milloin käy niin, että osa ymmärtää paljon ja osa ei mitään ja osa on taitavia ja osa pelkkiäfeikkejä ja pahantekijöitä. Ja jos eksyt jonnekin, missä on feikkiarmeija niin on siellä paljon murhiakin. Kanssa tuntuu, että peruskoulumainen perspektiivi on heitetty romukoppaan samalla kun on yritetty hakea ihmisille lomailurauhaa. Se, ettei juuri nyt ole töissä itse, ei merkitse, etteikö perustervettä järkeä voisi kumminkin noudattaa. Usein ihmiset, joilla on heikko riitaisa ymmärrys, noudattavat ohjeita mielellään ja niin monta kiistaa saataisiin pois, jos ohjeita noudattavan tasoisille annettaisiin jokin tavallinen hyvän käytöksen ohje ja ala-arvoiset häädettäisiin pois sotkemasta ja guruille annetttaisiin rauha. Gurun tason erottaa noista muista siitä että vaikkei se ole työmäisen näköinen, niin se on kumminkin huolehtinut asiat kuntoon vähän samaan tapaaan kuin vuosikymmeniä vanhempi ihminen nopeasti selviytyy jostakin nuorempien jutusta. Ei guru siis ole mahdoton tunnistaa feikistä. Vaatimus,e ttä perustaso ok, on eri juttu kuin koulumaisen tyylins alliminen, saatis itten sen vaatiminen. Taiteen alan ihmiset kai yleensä olettavat, että tyylit ovat olennaisia, mutta eiväthän ne taitamattomien puheissa ole noudatetttavia vaan vains yy heidän taitamattomuuteensa.

Pääkaupunkiseudun virheet

Kun täältä Savonlinnasta käsin seuraan mediasta, vanhoista tutuista lauluista tai muuten pääkaupunkiseutua, niin näyttää siltä kuin siellä olisi jokin vialla, jokin tuomassa ihmisille huonoa elämää ja se jokin huono tuntuu olevan sidoksissa pääkaupunkiseudun tyyliin. Tuo tyyli kai on olevinaan akateemiseen ajatteluun ja sivistykseen liittyvä tyyli, muttei käytännössä kuitenkaan ole vaan on paljon huonompitasoinen kuin nuo ajatukset ja sivistyksen viisaudet, joista olisi paljon iloa muuallakin. Minun silmissäni pääkaupunkiseudun tyylissä tuntuvat olevan vikana pieleen menneet (liian kaavamaiset ja liian palikkamalliset) käsitteiden rajaukset ja liian laajoiksi ja liian tasaisesti päteviuksi oletetut ajatusten kattavuusalueet sekä se, että osassa tapauksia osittaisnäkökulma on laajentunut koko elämää dominoivaksi hirviöksi, joka unohtaa muut asiat.
http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html
Useint uota tyylilajia luullaan akateemisen näkökulman piirteeksi, mutta se on kyllä jotakin muuta, lähinnä kai ajatusvirhe tai maneeri tai akateemisuuden näyttelemistä, mikä on ikävä, kun se vie tilaa oikealta ajattelulta ja kirjojen viisauksien muistamiselta.
Pääkaupunkiseutulaisessa tyylissä on siis paljon virheitä, on kuin heikomman taitotason kuin mihin ihmiset keskustellessa tuntuvat yltävän. Siksi ei ole hyvä sitä kopioida tai vaatia muilta. Ja niin käy, jos keskustellaan liikaa ja liian jäykästi, niin kuin pääkaupunkiseudulla tapana on, koska keskusteluista tippuvat omat arkijärkiset näkemykset pois, koska muut eivät aina, ainakaan miehet, osaa pysyä niiden ajatuskuluissa objektiivisesti mukana, ja niin jää jäljelle sitä samaa mitä aina ennenkin on osattu sekä pääkaupunkiseutulainen tyyli. Siksi kannattaisi kai kirjoittaa objektiivisesti ja selkeästi kuin paljon tuttaviaan tyhmemmille kertoisi, omia vahvuuksiaan perusteluineen, jotta noiden tekstien lukemisen avulla voisi laajentaa tuttavapiirin ym tuttavien tuttujen, harrastuskaverien yms. ymmärryksen piiriä ja keskusteluissa mahdollisten objektiivisten ajatuskulkujen piiriä.

Matkailupaikkakunta

Savonlinna on matkailupaikkakunta ja sellaisena ottanut mallia muista matkailupaikkakunnista, etenkin ulkomalta. Mutta siitä seuraa se, että tulee mukana myös tavallisia matkailupaikkakuntien vikoja: hienoja täkyjä vailla onnistunutta sisältöä tai lupaavan ulkokuoren alla murhia.
Kaikissa kulttuureissa ei kulttuurillinen osaaminen ole samanlaista vaan ollaan taitavia eri asioissa ja elämän kuviot ovat erilaiset, mistä osa johtuu ilmastosta, osa koko maan kulttuurista, sen elinkeinoista, rajanaapureista, asemasta maailmassa yms. Siksi ulkomailta mallia ottaessa, ulkomaiden kanssa kilapillessa tippuvat helposti pois oman maan vahvuudet ja syntyy ulkomaille tyypillisiä vikoja. Sen sijaan, että olisi tarjonnut omanlaisensa vahvan vaihtoehdon, jonka kanssa ulkomaat eivät pysty kilpailemaan esim. turvallisuuden ja aidon hyvoän tahdon osalta, matkailupaikkakunta ulkomaista mallia ottaessaan sortuu kilpailemaan samassa sarjassa kuin ulkomaat, jolloin kotimaan kulttuurista motivaationsa saaneet täyt eivät olekaan enää kotimaan kokonaisuuden tukemia vaan vailla joitakin tuttuja huolella vaalittuja hyviä puolia, ja niin ulkomaan matkailukohteet ovatkin kilpailussa entistä edullisemmassa asemassa.
Myös hienoista esikuvista mallia ottaessaan tulee helposti saaneeksi myös huonoa vaikutetta, koska jos ne ovat vahvasti hyväätekeviä, niin niiden luokse etsiytyvät kaukaakin ne, joilla on jokin iso ongelma, johon tarvitsevat harvinaisen taitavaa, jopa ihmeitätekevää apua, ja niin paikallinen kulttuuri onkin romahtelevainen siinä, missä tavallisen mitättömän paikkakunnan kulttuuri kantaa hyvin arjessa. Jos jonkin tuollaisen epäkohdan haluaa korjata pois, olisi otettava elämäntapamallia tervehenkisen mukaanlähtevästi sieltä, missä moisia romahduksia ei ole ollenkaan, siis aivan tavanomaisilta kotimaan seuduilta.

Tyylilaji

Rehevämpi tyyli huomaa enemmän ja osaa valita useammista vaihtoehdoista ja viisaammin. Toisaalta kirjanoppineisuus ja lukuharrastus tuovat tottumuksen käyttää laajaa maailmankuvaa ja niin perspektiivi ei mene liian pieneksi kuin vain elämänpiirin asioita ja yksittäisten yhteiskunnan osien käytännön puolia sompaillessa, ja niin kirjanoppinut on tavallaan fiksumpi, vaikka on ajattelutavaltaan vöhemmän huomaava. Missä kirjoista oppinsa saanut menee pieleen, on kun hän painottaa tyyliä. Tyylikysymykset eivät ole hänellä hyvin hallussa ja niinpä hän pikkutarkkuudella tekee usein arvaamatonta tuhoa siellä, missä olisi muuten ollut mahdollisuus valita useammasta vaihtoehdosta.

Omakohtaisuus versus ulkoa lukeneisuus ja kireys

Savonlinnassa tuntuu olevan yhtenä kulttuurin ideana, että kukin tekee niin kuin itse tykkää. Se sitten näkyy sekä omakohtaisuutena että rikollisuutena, etenkin kai murhina. Mutta muista tulee sitten käsitys, että ovat turhan päiten kireät. Tuntuu, että jos savolaiselle omakohtaiselle ihmiselle antaisi tehtäväksi olla vaikutteena muuhun Suomeen, hän tekisi kireän ulkoaluetun tyyppisen karikatyyrin noista muista eikä omakohtaisuuden ohjetta. Pääkaupunkiseutulainen ei vaikuttanut vähemmän omakohtaiselta vaan liikaa keskustelujen pohjalta tekevältä, ikään kuin muiden silmin tekojaan monitoroivalta. Lisäksi pääkaupunkiseutulainen ei istu liikaa kotona, jolloin omaehtoiset harrastuksiin ym kiinnostavaan ja kiehtomaan rientämiset eivät vaikuta tottumattoman rosvomaisen ryntääviltä ja konflikteihin joutuvilta kuin paljon kotona istuneella savolaisella. Savolaiseen taitotasoon vaikuttavat elinkeinot: ooppera, taide, mökkeily, myynti, käytännön alat, matkailu. oisaalta moraalia alentaa se, että nämä nähdään ammattialoina eikä yhteiskunnan hahmottamisen tapoina.

Ruoka versus elämänviisaus

Savonlinnaan tulee kesäisin paljon matkailijoita ja mökkeilijöitä, joilla on  ollut pitkä ajomatka ja niin heille on tarjotaan ruokaa niin, että jaksavat paremmin ja eivät riitele. Mutta koko Savonlinnalle tuntuu käyneen sama juttu: ruualla tyynnytetään ja koetetaan korjata ongelmat, vaikka se oikeasti on vain niiden painamista pois mielestä. Toki ihmiset osan aikaa ovat nälkäisiä, mutta ruoka on kuin sijaistoiminto: se ei korjaa ongelmia vaan jättää asiat rempalleen, mutta kyllä tekee ihmisistä jaksavaisempia ja hyvänahkaisempia. Oikea ratkaisu liian pitkään autossa istuneiden riitaisuuteen olisi paitsi syödä, myös sovittaa yhteen eri ihmisten panokset yhteisen lomamatkan eteen, eri ajattelutavat, eri harrastuneisuudet, eri luonteenlaadut ja mieltymykset, sosiaalisuuden tyylit, ajankäyttö yms. Osa siitä sujuisi suomalaisuuden tavallisen osaamisen varassa, ja se osa juuri jää rempalleen, kun mennään syömään ja toisaalta annetaan kenen tahansa olla millä tahansa tavalla vain taiteellinen laatua vaatimatta Toki on hyvä, että saa olla harrastunut taiteesta, mutta tavallisen elämisen perustasoa ei saisi unohtaa, sillä se on kaikille tuttu ja niin sen voi vaivatta kyllä pitää mukana koko ajan, kun ei se vie miettiä kuin korkeintaan muutaman sekunnin aina joskus. Ja syödä pitäisi sen mukaan, mikä vaikuttaa itselle sopivalta ja tervehenkiseltä - ei siis kaavan mukaan eikä pelkän maun vaan päivän olon ja rasitusten tuoman ravinnontarpeen mukaan. Liikaa syöminen tuo masentuneen olon, kun muu elämä on jäänyt rempalleen. Liian vähän syöminen tuo venytetyn ja äkäilevän olon. Sopivan verran tankkaaminen sopivantyyppistä ruokaa tuo eloisan ja jaksavaisen olon, jolloin painopiste luonnostaan on muussa elämässä, sen tekemisten kiehtovuudessa ja arjen puuhissa.

Mikä on alueen todellinen viehätysvoima

Jos pääsee itse valitsemaan asuinseutunsa, ammattinsa, harrastuksensa ja elämäntyylinsä ja valitsee onnistuneesti, niin helposti luulee, että moni muu olisi valinnut samoin. Mutta vieraat elämäntapavalinnat vain potuttavat. Asuinseudun koko kertoo sen elämäntavan sopivuudesta ihmisille. Joillekin seuduille asettuu paljon väkeä ja saa elää rauhassa tyytyväistä elämää ja joillakin, kuten Savonlinnassa, joko on vähemmän väkeä tai mahdollisuudet elää rauhassa paljon pienemmät. Se, ettei saa elää rauhassa vaan on murhia ja pottuuntumista, liittyy kai juuri näkemyseroihin elämäntavoissa tai pikkupaikkakunnan mahdollisuuksien vähyyteen, eletään kuin purkissa. Savonlinna on pikemminkin kesämatkailu- ja mökkeilyseutua kuin monelle sopiva asuinpaikka. Jos matkailijoita tai uusia asukkaita murhataan tms, niin kertooko se siitä, että on mainostettu liian laajalti, liian eri tavoin suuntautuneelle väelle esim. kohdennettuna mainontana, mikä voi aiheuttaa pottuuntumista, sen sijaan, että olisi tyydytty olemaan sen kokoinen paikkakunta kuin mitä oikeasti ollaan?

Omia kirjoituksiani savolaisuuden suunnalta

Kesän alussa Savonlinnassa, kun mökkeilijät ja turistit saapuvat, huomaa, ettei elämäntapa ole yhtä rento ja leppoisa muualla Suomessa, vaan ihmiset ovat kireitä koulun tai työn vuoksi. Espoossa asuessani laadin savolaisuuden suuntaan vievää materiaalia, joka ehkä voisi olla tuomassa parempaa elämää myös muualle Suomeen.
Koulua voisi keventää ajattelukykyä opettava blogini (ajattelukurssi Espoon ajalta) http://pikakoulu.blogspot.fi , ja lisää vapaa-aikaa työntekijöille tuoda blogini http://workandfreetime.blogspot.fi .
Lisäksi on Savonlinnassa asuessani paljolti pääkaupunkiseutulaisen ihmiskuvan pohjalta kirjoittamani Haaveammattiin-blogi http://nopeaoppisuus.blogspot.fi .
Jotain iloa lienee myös kirjoituksestani siitä, miten tulevaisuuden tietokoneet ovat tuntevia, moraalisia ja järkeviä http://feelingcomputers.blogspot.fi varhaisin kirjoitus. Sillä varsin monet matkivat tietokoneita jotenkin, vaikkei niin pitäisi tehdä.

Kireys versus omakohtaisuus

Voiko kaavamisuus, ruutumalli, joka täällä asuessa häiritsee muissa, esim. pääkaupunkiseutulaisissa, littyä siihen, ettei halua kyseistä asiaa täydessä määrin vaan haluaa vain hoitaa sen pois päiväjärjestyksestä yhtenä huolehdittavana asiana monen joukossa? Ei uppoa tekemiseen vaan pitää päivän luettua ja keskusteltua maailmankuvanaa mielessä jatkuvasti?

Savonlinnalaisille prakaamattomista tekemisentavoista

Olen pääkaupunkiseudulta kotoisin ja asunut muutaman vuoden Savonlinnassa, missä ei olla akateemisia kuten siellä vaan olen ollut harrastunut taiteista ja uskonnosta, mikä on laiskistanut ihan liikaa omaan makuuni, josta vastaliike liikkuvampaan toimeliaampaan päin tuo jotakin länsisavonlinnalaisen tyyppistä kireämpää tyyliä, missä kuitenkin huomio jää liian heikoksi, jotta tekeminen sujuisi hyvin, taidolla ja vaivattoman helposti. Tarttis siis liikkuessa ja tehdessä olla näköhuomion kaltainen maisemahuomio myös tuntemuksissa ja tekemisen eri puolissa, tunteissa, tavoitteissa ja elämänviisaudessa sekä eheydessä ainakin siltä osin kuin tuohon tekemiseen liittyvät. Eli liikutaan ja liikkuessa on erilaisia tuntemuksia, tunteita, filosofisiksi ajatuksiksi aukeavia tunnelmasävyjä yms, minkä jos nähdyn maiseman tapaan hahmottaa, niin ne eivät ole sekava joukko tai sirpaleisia vaan objektiivista tietoa tekemisen sujuvuudesta ja siitä, miten kannattaisi tehdä. Esim tunteet ja tunteenomaiset tavoitteet kertovat eheydestä ja eheys taas puolestaan liittyy terveisiin kokonaisuuksiin, jotka ovat vahvoja ja toimivimpia, eli eheyttä kannattaa tavoitella, tunteiden mukaan toimia, mutta niin, että on kokonaiskuva maailmasta tunteineen ja tunteenomaisine tavoitteineen.
http://pikakoulu.blogspot.fi
 Savonlinnalaisessa liikkumistavassa on tavoitteen taso korostunut ja se taas merkitsee, ettei upota tekemiseen kylliksi, ja niin kuva tavoitteestakin jää yksinkertaisemmaksi ja elämälle vieraammaksi. Tekemisissä pitäisi upota itse tekemiseen vaalien sen omia mielekkyyksiä ja tekemisen meininkiä sen sijaan, että yrittäisi muokata sitä kohta kohdalta haavekuvamaisemmaksi, kuin lavastaa. Jos tekee ideaalin pohjalta, on huomio kapeassa piirissä etukäteisssuunnitelmia, kun taas jos keskittyy ihan vain tekemiseen ja maailmankuvanaan pitää aistittua koettua maailmaa laajalti, niin yhden mielessä pidetyn kuvan sijaan kokemus ja ymmärrys ovat paljon rikkaammat, laajemmat, tekemiset kauaskantoisemmassa perspektiivissä, aidompia ja siksi toimivampia ja onnellistuttavampia.