Onko turvattomuuden syy tsemppaamiseen painottuvassa kulttuurissa?

Savonlinnassa asuessa on monta asiaa,joihin tsempataan: in ooppera, vanhukset, taide, uskonto (UudenValamon ortodoksiluostari on kohtuullisen lähellä Heinävedellä), mummolan luominen, luonto, rikollisuutta vastaan varautuminen, vapaa-ajan omin päin harrastettavat asiat ja samaa linjaa vetää myös Itä-Savo-lehti, jota paljon luetaan. Voiko olla, että tsemppaaminen vie voimia muista tekemisestä ja ne jäävät osin huolehtimatta siksi ajatksi, kun tsempataan. Ja sitten kun muutkin tsempaavat johonkin, niin ympäristöstäkin yllättävän moni on jättänyt jonkin osan asioista huolehtimatta, vaikka ihan osaavaista on. Tsemppaamisessa on myös se, että osa väkertää asioita, joita ei niin osaa, ja niin syntyy koordinaatiokeskeisesti näkömielikuva ohjeena tehtyjä juttuja, mikä on vähän samantapaista kuin lavastaisi eikä eläisi, ja tyuttu juttuhan on, että lavastuksen kohdalta puuttuu yleensä luotettavuus: ei olla huolehdittu muttei välitetty sanoakaan, ettei huolehdita, ja niin on siinä kuoppa, johon pudota, ansan tapainen. Ja siksi siis jatkuvasti turvatonta.
Näin kesällä, kun kesä vie päähuomion, niin tsemppaaminen jää vähemmälle ja siksi on sitten tavalliseen tapaan tyyntä, turvallisempaa, vähän niin kuin muuallakin.